1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Euroviisukappaleiden taso heikointa moneen vuoteen

Euroviisukappaleiden tämän vuotinen tarjonta on heikointa moneen vuoteen, arvelevat viisufanit. Fanien mielestä Serbiassa toukokuussa kuultavista kappaleista suurin osa on keskinkertaista europoppia ja esiintyjistä monet ovat amatöörimäisiä. Tasoa laskevat myös muutamat huumoribiisit.

viihde

Euroviisuihin ovat tänä vuonna lähteneet huumorilla mukaan mm. Espanja fiktiivisen hahmon esittämällä Baila El Chiki Chiki -kappaleella sekä Irlanti etukäteen jo julkisuutta saaneella kalkkunallaan. - Tässä taidetaan tulla vuoden viiveellä Lordi-ilmiöstä, kun yritetään kilpailla erikoisuudella, arvelee euroviisuasiantuntija Asko Murtomäki. Murtomäen mukaan on yllättävää, että Serbian viime vuoden voiton jälkeen Euroviisuissa ei tänä vuonna kuulla juuri lainkaan balladeja. Kilpakappaleista suurin osa on sen sijaan perinteistä europoppia, joista monet ovat viisufanien mielestä keskinkertaisia elleivät jopa huonoja. Asko Murtomäen mielestä Suomea Euroviisuissa edustava Teräsbetoni erottuu joukosta, sillä rockimmalla tyylillä kisaan on lähtenyt mukaan Suomen lisäksi ainoastaan Turkki. Murtomäki uskoo, että Suomi pääsee ainakin semifinaalista finaaliin, mitä on povattu myös vedonlyöntitilastoissa. Vahvoina ennakkosuosikkeina Murtomäki pitää Venäjän Dima Bilania sekä Ruotsin Charlotte Perrelliä (ent. Nilsson), joka voitti Euroviisut vuonna 1999. Tämän vuoden euroviisujen ensimmäiset esikatseluvideot nähdään YLEn FST5-kanavalla tiistaina klo 18.30 alkaen. YLE TV2:lla euroviisujen esikatselut nähdään kolmessa osassa 1., 8. ja 15. toukokuuta. Eurovision laulukilpailujen semifinaalit käydään Serbiassa 20. ja 22. toukokuuta ja finaali 24. toukokuuta. Euroviisukappaleiden videot eurovision.tv-sivustolla (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi