Onko Suomella ulkopolitiikkaa?

Brysselissä on julkinen salaisuus se, ettei Suomella ole EU-politiikkaa, väittää kirjeenvaihtajamme Jarmo Mäkelä.

Ulkomaat

Sotien jälkeinen Suomi oli toista maata. Sitä hallitsivat kovaotteiset ja määrätietoiset poliitikot, joita tukivat vallanhimoiset vuorineuvokset. Virkamiehet olivat taantumuksellisia ja ahdasmielisiä, heille ajatus kansalaisten palvelemisesta oli vieras ja vastenmielinen.

Järjestelmällä oli arveluttavat piirteensä, mutta se tuotti oikean tuloksen. Kun kylmä sota päättyi ja Neuvostoliiton imperiumi hajosi, Suomi oli, kerrankin, tukevasti voittajien leirissä.

Nyt virkamiehet ovat hyvin koulutettuja, avarakatseisia ja palveluhenkisiä. Vuorineuvokset pitävät näppinsä erossa politiikasta ja poliitikot ovat täysiä tossuja. Politiikasta on politiikka kadonnut. Sen ovat korvanneet massaliikkeet, yksityisasioiden tirkistely ja kioskiparlamentarismi, missä Hymy näyttää suunnan ja iltapäivälehdet määräävät tahdin.

EU-suomen myötä vanhasta järjestelmästä on uuteen siirtynyt vain sen ikävin piirre: Mikä julkisessa keskustelussa jyrkimmin kiistetään, on aina totta; mistä tykkänään vaietaan, on aina tärkeää. Toisinajattelua ei suvaita ja "vellovat keskustelut" tukahdutetaan heti alkuun – usein median suosiollisella myötävaikutuksella.

Koska politiikan muutos ja uuden määrittely edellyttävät avointa keskustelua, mitään ei synny. Suomessa käydään vain yksi keskustelu neljässä vuodessa. Sen käyvät, suljettujen ovien takana, ne puoluejohtajat, jotka muodostavat vaalien jälkeisen hallituksen. Tuloksena on Hallitusohjelma, joka seuraavan vaalikauden ajan korvaa Raamatun, Katekismuksen ja kaikenlaisen kansalaiskeskustelun.

Suomella ei mene huonosti. Raimosailakset hallinnoivat maata huolellisesti ja jormaollilat ovat keskittyneet siihen, minkä parhaiten osaavat: kansalaisten taloudellisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin kasvattamiseen.

Suomi ei myöskään ole yksin. EU:n keskeisissä jäsenmaissa poliittinen johto on epävarmoissa käsissä. Niiltä ei nyt liikene energiaa koko EU:n suunnan visioimiseen, johtajuudesta puhumattakaan. Mutta selkeä EU-politiikka niillä sentään on, Suomella ei ole. Onko ulkopolitiikkaakaan?

Asiaa kannattaa tivata virkamiehiltä. Miltä tuntuu toteuttaa politiikkaa, jota ei ole olemassa? Miten yrittää parastaan, miksi puhaltaa yhteen hiileen, keneltä kysyä neuvoa, jos ja kun tavoitetta ei ole? Myönnän, että Eurooppa-ministeri yrittää parastaan. Mutta ilman ministeriötä hän on voimaton sivupersoona. Pääministeri ei välitä, presidentille ei asia kuulu ja ulkoministerin vastuulla ovat suhteet kolmansiin maihin. Viime kesänä viisas ja varovainen suurlähettiläs Esko Hamilo pantiin virkatyönä kehittämään Suomelle uutta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Onnittelijoille hän tokaisi Tuntemattoman sotilaan Hietasta mukaillen: "En minä tässä onnitteluja kaipaa - sääliä ja myötätuntoa minä tarvitsen". Nyt ymmärrän täysin. Mahdammeko selvitä jatkoon näillä eväin? Jarmo Mäkelä, YLE Uutisten kirjeenvaihtaja, Bryssel