1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Tiibetin mellakoista tuomioita

Kiinassa on jaettu ensimmäiset vankilatuomiot viime kuun verisistä mellakoista Tiibetin pääkaupungissa Lhasassa. Valtion tiedotusvälineet kertoivat, että 17 mellakoitsijalle annetut tuomiot vaihtelevat kolmesta vuodesta elinkautiseen.

Ulkomaat

Kahdelle miehelle, joista toinen on munkki, määrättiin elinkautinen. Kaksi munkkia tuomittiin vankilaan 20 vuodeksi ja kolme muuta 15 vuoden tuomion.

Kiinan valtion televisio kertoi, että tuomiot julistettiin Lhasan kansantuomioistuimen avoimessa oikeudenkäynnissä, jossa oli läsnä yli 200 ihmistä. TV:n raportin mukaan paikalla oli buddhalaisia munkkeja, lääkintähenkilökuntaa ja väkijoukkoja eri ammattialoilta.

Tiibetiläisten rauhalliset mielenosoitukset Kiinan Tiibetin-politiikkaa vastaan yltyivät väkivaltaisiksi mellakoiksi viime kuun puolivälissä. Kiinan hallitus syytti Tiibetin hengellistä johtajaa Dalai-lamaa tiibetiläisten yllyttämisestä väkivaltaan, jossa Kiinan mukaan kuoli 18 viatonta siviiliä.

Kiinan uutistoimisto Xinhua kertoi, että Tiibetin mellakoissa tuhottiin seitsemän koulua ja viisi sairaalaa. 120 taloa sytytettiin palamaan ja 900 kauppaa ryöstettiin.

Pakolaishallitus: Kuolleita yli 200 Kiinan Tiibetissä tukahduttamissa levottomuuksissa on kuollut 203 ihmistä, Tiibetin pakolaishallitus ilmoitti tiistaina. Aikaisemmin hallitus on puhunut noin 50 - 150 uhrista. Levottomuuksissa loukkaantui kaikkiaan tuhat ihmistä ja 5 715 ihmistä on pidätetty. Luvut perustuvat pakolaishallituksen tiedottajan mukaan laajaan selvitykseen, jossa on käytetty useiden tiedotusvälineiden ja ihmisoikeusjärjestöjen keräämiä tietoja. Kiinan mukaan mellakoissa on kuollut vain 19 ihmistä. Kiinan hallintoa vastustavat väkivaltaisuudet Tiibetin pääkaupungissa Lhasassa ja Kiinan muilla tiibetiläisalueilla alkoivat maaliskuun alussa. AP, AFP, Reuters