Automaattiasemat myyvät lähes puolet Suomen bensasta

Automaattiasemat valtaavat markkinoita suomalaisessa bensiinikaupassa.

talous

Viime vuonna automaattiasemien osuus bensiinikaupasta kasvoi pari prosenttiyksikköä 46 prosenttiin. Miehitettyjen huoltoasemien osuus bensiinikaupasta oli vielä yli puolet eli 52 prosenttia.

Tankkauspalvelu on käynyt huoltoasemilla erittäin harvinaiseksi, mutta silti sitä vielä löytyy. Miehitetyillä asemilla yksi prosentti bensiinistä myytiin palveluperiaatteella. Pari prosenttia bensiinistä myydään veneasemilla ja huoltoasematilaston ulkopuolisissa pienissä myyntipisteissä, esimerkiksi kyläkauppojen yhteydessä. Tiedot on kerännyt Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto.

Dieselistä 47 prosenttia myytiin viime vuonna raskaan kaluston jakelupisteistä, 34 prosenttia huoltoasemilta ja 16 prosenttia automaattiasemilta. Lisäksi dieselöljystä osa myydään suoramyyntinä kuljetusliikkeille.

Tuore tilasto kertoo, että viime vuoden lopulla Suomessa oli 1975 erityyppistä huoltoasemaa, määrä on 38 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Öljy- ja Kaasualan Keskusliitton mukaan kolmenkymmenen vuoden aikana huoltoasemien määrä ei ole juuri muuttunut. Erilaisten huoltamoiden kirjo on kuitenkin lisääntynyt ja automaattiasemien osuus kasvanut.

YLE Uutiset