1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Monet'n maalaus myytiin ennätyshintaan

Claude Monet'n maalaus Le Pont du chemin de fer a Argenteuil on myyty ennätyshintaan Christiesin huutokaupassa New Yorkissa. Taulusta maksettiin liki 41,5 miljoonaa dollaria (liki 27 miljoonaa euroa).

kulttuuri

Summa on suurin Monet'n taulusta maksettu, aiempi ennätys oli 36,5 miljoonaa dollaria (23,5 miljoonaa euroa). Maalauksen ostaja ei ole tiedossa, huuto jätettiin puhelimitse.

Monet maalasi Seinen ylittävän rautatiesillan Pariisin lähellä vuonna 1873. Huutokauppakamari ylistää taulua yhdeksi parhaista yksityisessä omistuksessa olevista impressionistisista maalauksista.

Samassa huutokaupassa oli myynnissä myös kaksi muuta Monet’n maalausta, mutta ne jäivät myymättä samoin kuin mm. kaupan olleet Picasson, Van Goghin ja Matissen teokset. Taustalla uskotaan olevan Yhdysvaltain taloustilanne, joka ei innosta sijoittamaan. Dollarin heikkous näkyi myös siinä, että yli puolet ostajista oli eurooppalaisia.

Reuters, AFP

Lue seuraavaksi