Kiinassa vaarallisen enteroviruksen leviäminen jatkuu

Enterovirus on tarttunut jo yli 22 000 lapseen, Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua kertoi torstaina. Kaksi päivää aikaisemmin Kiina ilmoitti tartunnan saaneiden lasten määräksi 9 000.

Ulkomaat

Enteroviruksen aiheuttamaa käsi-, suu- ja jalkatautiin on kuollut 30 lasta.

Enterovirus on yleinen tauti Kiinassa. Tänä vuonna tauti on levinnyt poikkeuksellisen nopeasti, ja Kiina on varoittanut enteroviruksen vielä rajummasta leviämisestä.

Viimeiset kuolonuhrit ovat eteläiseltä Hainanin saarelta, mutta tautitapauksia on ilmennyt myös maan keskiosissa ja olympialaisiin valmistautuvassa pääkaupungissa Pekingissä.

Kaikki virukseen kuolleet lapset ovat olleet alle kuusivuotiaita. Maailman terveysjärjestö WHO on yrittänyt rauhoittaa huolestuneita kiinalaisvanhempia. Useimmiten tauti aiheuttaa lapsille ainoastaan kuumetta ja ihottumaa.

Lähteet: AFP, YLE Uutiset