Tietoiset kuluttajat hakevat ruoan tuotetietoja internetistä

Kuluttajat kiinnittävät yhä enemmän huomiota ostamansa ruoan alkuperään ja tuotantotapoihin. Tietoja näistä löytyy harvoin pakkauksista tai kauppojen hyllyiltä, mikä on saanut kuluttajat kääntymään internetin puoleen.

Kotimaa

Verkosta haetaan tietoa ruoantuotannon eettisyydestä sekä ekologisuudesta. Yksityiskohtia kaivataan esimerkiksi elintarvikkeiden ainesosista ja koostumuksista. Internetiin toivotaan myös laatu- ja hintavertailuita, joita luettaisiin mieluiten riippumattomilta sivustoilta.

Lisäksi kuluttajat odottavat verkolta vuorovaikutteisuutta. Valmistajien sivuille ehdotetaan palautekanavia, joiden kautta saisi reklamaatioiden lisäksi esitettyä tuotekehitysideoita suoraan yrityksille.

Ruoan verkkokauppa puolestaan vaatii kuluttajien mukaan suurta luottamusta myyjään. Suurin ongelma on se, ettei tuotteen laatua voi ostaessa itse arvioida. Eniten luotetaan pieniin ja paikallisiin tuottajiin.

Tiedot perustuvat Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimukseen, jossa selvitettiin kuluttajien käsityksiä internetin ruokaan liittyvästä tiedosta sekä ruoan nettikaupasta. Tutkimuksen ryhmäkeskusteluihin osallistui keskuksen 40 kuluttajapanelistia eri puolilta Suomea.

YLE Uutiset