Taiteen valtionpalkinnot Jörn Donnerille, Juha Hurmeelle ja Kokkolan Oopperayhdistykselle

Taiteen valtionpalkinnot on myönnetty tänä vuonna elokuvaohjaaja Jörn Donnerille, ohjaaja-dramaturgi Juha Hurmeelle sekä Kokkolan Oopperayhdistykselle.

kulttuuri

Opetusministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja jakoi palkinnot Taiteen keskustoimikunnan 40-vuotisjuhlassa torstaina. Palkinnot ovat suuruudeltaan 15 000 euroa. Taiteen valtionpalkinnot ovat taidetoimikuntalaitoksen jakamia tunnustuksia kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana tehdystä ansiokkaasta taiteellisesta työstä tai pitkäaikaisesta ja merkityksellisestä taiteellisesta toiminnasta. Donneria kehutaan pitkästä urasta, Hurmetta tinkimättömistä tulkinnoista Palkintoperusteluissa Jörn Donneria kiitellään pitkästä ja monimuotoisesta urasta. Donner saakin valtionpalkinnon eri kulttuurin osa-alueiden ja koko taiteen kentän hyväksi yli 50 vuoden ajan tehdystä työstä. Samalla se on kannustus jatkaa edelleen aktiivista taiteellista työtä, josta viimeisin esimerkki on elokuvan Raja 1918 tuottajana toimiminen. Juha Hurme saa kehuja puolestaan siitä, että hän on pelkäämättömällä tavalla tarttunut suomalaisiin klassikkoteksteihin ja saanut tinkimättömillä tulkinnoillaan teatterille uutta yleisöä ja kirjallisuudelle uusia lukijoita. Palkintoperusteluiden mukaan Hurmeella on taito kaivaa esityksiinsä teosten peruskysymyksiä ja tavalla, joka avaa klassikon aikalaisnäytelmäksi. Hurme on kirjoittanut yli kymmenen näytelmää, joista yhdessä Ari Wahlstenin kanssa kirjoitettu Nelostie valittiin vuoden näytelmäksi 2007.

Kokkolan Oopperayhdistyksen perustivat vuonna 2004 Anu Komsi, Sakari Oramo, Annika Mylläri-McLoud ja Robert McLoud. Oopperayhdistys tuottaa kesäisin Kokkolan Oopperakesä -festivaalia. Palkintoperusteluissa ylistetään sitä, miten Kokkolan oopperan nousu muutamassa vuodessa oopperataiteemme huipulle on ollut ilmiömäinen ja ainutlaatuinen. Lisäksi jatkosuunnitelmat kertovat, ettei kyseessä ole tähdenlento vaan pidempiaikainen ilmiö.

Lähteet: YLE Uutiset