Teatteriteltta ottaa mallia antiikin Kreikasta

Helsingin keskustassa perjantaina ensi-iltansa saanut tragediafestivaali tarjoaa katsojilleen kolme hyvin erilaista murhenäytelmää. Antiikin mallin mukaan järjestetty tragediakilpailu antaa yleisölle mahdollisuuden valita suosikkinsa sekä kuulla teatterin, yhteiskunnan ja kirkon kanta esityksiin.

kulttuuri

Kansallisteatterin kupeeseen Rautatientorille pystytetyssä teltassa etsitään nykypäivän tragediaa teatterista. Antiikin Kreikan tragediakilpailuista innoituksensa saanut festivaali antaa esikuvansa mukaan ison roolin myös yleisölle, joka saa esittää mielipiteensä siitä, mikä nähdyistä teoksista oli murheellisin.

Katsojan tehtävää ei helpota se, että teltan paljaalla näyttämöllä nähtävät teokset etsivät tragediaa aivan eri suunnista. Atro Kahiluodon ohjaama Herakles painottaa yhteistä kokemusta ja Und er libet -ryhmän Bakkantit 2 yksinäisyyden ruumiillisia tiloja. Ehkä yleisölle hieman tutumpaa teatteria edustaa Miira Sippolan kirjoittama ja ohjaama Lootin vaimo, joka tuo nykypäivään Raamatusta tutun Lootin ja antiikin Medeian tarinat. Sippolan tulkinnassa yksinhuoltajaäiti musertuu yhteiskunnassa vallitsevien arvojen ja kaksinaismoraalin alle. Ainoa yhteinen tekijä kaikkien kolmen esityksen välillä on niiden kehollisuus. Joissain teoksissa ruumiin kieli kulkee rinnan tarinan kanssa, toisissa sillä on suurempi merkitys kuin juonella. Mikä meitä koskettaa? Taiteen keinoin esitettyjen murhenäytelmien on epäilty jääneen historiaan, kun ihmisen tietoisuus eri puolilla maailmaa tapahtuvista tosielämän tragedioista on lisääntynyt. Teatteriteltan taiteellinen johtaja, ohjaaja Miira Sippola kuitenkin pitää tragedian esittämistä tapana käsitellä yhteisiä asioita. - Festivaalin esitykset pyrkivät kaikki antamaan muodon jollekin sellaiselle asialle, mikä kuuluu meille kaikille. Sellaiselle, mikä on kaikissa ihmisissä ja mikä on luonteeltaan traagista, Sippola kertoi YLE Kultakuumeen haastattelussa. Sippolan mukaan kuolema ja elämän vastoinkäymiset ovat kaikille yhteisiä asioita, joista on syytä keskustella. Myös ohjaaja Atro Kahiluoto peilaa samanlaisia tuntoja tulkinnassaan antiikin tragediasta Herakleesta. - Näytelmän kuoron viimeiset sanat ovat "Me olemme menettäneet kaiken". Sehän on kaikkien ihmisten lopullinen kohtalo ja juuri se asia, joka meitä kaikkia yhdistää. Sitä kautta voimme ymmärtää toisiamme ja tuntea myötätuntoa, Kahiluoto sanoo. Niin Bakkantit 2 kuin Herakleskin haastavat uskon ihmisen kaikkivoipaisuuteen, joka on Kahiluodon mukaan niin antiikin kuin nykyajankin ihmistä vaivaava ongelma. - Antiikin tragedia haastaa tällaista ehkä perusteetonta optimismia. Kyseenalaistamalla tämän optimismin tragedia antaa lohdutusta niille, jotka ihmettelevät, että miksi he kärsivät vaikka kaikkien pitäisi voida hyvin, Kahiluoto sanoo. - Antiikin näkökulmasta tämän ajan optimismi on epärehellistä ja se jättää ihmisen yksin onnettomuuden hetkellä. Teatterin paluu kansalaisten keskustelukentäksi Teatteriteltta-festivaalin äiti ja Myllyteatterin johtaja Miira Sippola on myös teltassa esitettävän Lootin vaimo -esityksen ohjaaja ja kirjoittaja. Kolmesta esityksestä juuri Sippolan teos on eniten kiinni yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Ohjaajalla on myös vahva käsitys siitä, mikä on teatterin ja taiteen asema näiden kysymysten käsittelyssä. - Teatterin pitää tapahtua täällä. Se kuuluu olennaisesti yhteiskuntaan. Nyt kun festivaali on täällä Rautatientorilla niin se sijainnillaan kertoo, missä taiteen kuuluisi olla. Antiikin Kreikassa tragediat olivatkin merkittävä osa yhteiskunnallista keskustelua. Vaikka näytelmät kertoivat vain harvoin katsojan aikalaisista tai todellisista henkilöistä, käsittelivät ne päivänpolttavia ja kipeitäkin kysymyksiä. Dionysos-jumalan kunniaksi järjestetyssä viikon mittaisessa juhlassa näytelmäkilpailua seurasivat niin kansalaiset kuin johtajat ja papitkin. Myös Teatteriteltassa on varattu aikaa keskustelulle, johon osallistuu arvovaltaisia vieraita taiteen, kirkon ja yhteiskunnan tahoilta. Vieraslistalle kuuluvat eri päivinä muun muassa isä Mitro, ohjaaja Ralf Långbacka, kirkkoherra Matti Poutiainen ja kansanedustaja Tarja Filatov. Perjantain ensi-illasta jäi puuttumaan yksi ulottuvuus, sillä peruspalveluministeri Paula Risikko oli yllättäen perunut osallistumisensa tragediakilpailun raatiin. Teatterilla on siis vielä matkaa kuljettavana, mikäli se aikoo lunastaa paikkansa monikerroksisen yhteiskunnallisen keskustelun välineenä. Perjantain jäljelle jääneet keskustelijat teatteriohjaaja Kaisa Korhonen ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan pastori Arto Antturi, eivät kuitenkaan peitelleet sitä, että heihin Teatteriteltan merkitys yhteisten murheiden käsittelijänä oli uponnut. (siirryt toiseen palveluun)Janne Sundqvist (siirryt toiseen palveluun), YLE Uutiset