Sunnuntaina vietettiin kaatuneiden muistopäivää

Kaatuneiden muistopäivää vietettiin toukokuun kolmantena sunnuntaina.

Kotimaa

Päivää on vietetty vuodesta 1940 lähtien, kun piispainkokous ehdotti suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä vasta päättyneen sodan sankarivainajien muistoksi 19.5.1940 kaikissa kirkoissa.

Vainajien muiston kunnioittamisen ohella päivän tarkoituksena oli edistää kansallista sopua ja yksimielisyyttä. Muistopäivän viettoon on alusta asti kuulunut valtakunnallinen pääjuhla sekä pienempiä muistotilaisuuksia jumalanpalveluksineen ja sankarihaudoilla käynteineen.

Kaatuneiden muistopäivä on ollut vakiintunut liputuspäivä vuodesta 1974 alkaen. Muistopäivänä liputetaan täyssalossa, ei siis suruliputuksella.

YLE Uutiset