8 päivää ensi-iltaan kilpailee Shanghain filmijuhlilla

Perttu Lepän ohjaama romanttinen komedia 8 päivää ensi-iltaan on valittu Shanghain elokuvajuhlien kilpailusarjaan. Kesäkuun puolessa välissä järjestettävät filmijuhlat kuuluvat tärkeimpien elokuvafestivaalien A-kategoriaan, jossa ovat myös muun muassa Cannesin ja Berliinin elokuvajuhlat.

kulttuuri

Tammikuussa ensi-iltansa saaneen elokuvan pääosia esittävät Laura Birn ja Mikko Leppilampi. Heidän rakkautensa syttymisen teatterin kulisseissa on nähnyt kotimaassa noin 45 000 elokuvissakävijää. Birnin esittämän Vilman traumoja purkavan filmin kehyskertomuksessa harjoitellaan William Shakesparen Romeo ja Julia -näytelmää. Ystävyyttä korostavassa tarinassa on mukana kavereita, kummituksia ja gootteja. Shanghain elokuvajuhlat järjestetään nyt 11. kerran. Tällä kertaa muistetaan erityisesti brittiohjaaja Anthony Minghellaa, joka kuoli tänä keväänä. Hänen oli määrä istua festivaalien palkintoraadissa. Pääpalkinnon, Kultaisen maljan, on kahtena viime vuonna saanut saksalainen elokuva. Viime vuonna parhaaksi katsottiin Franziska Meletzkyn Frei nach Plan, tragikomedia sukukokouksesta. Toissa vuonna voitti Chris Krausin Vier Minuten, joka kertoo piano-opinnoista naisvankilassa.

Lähteet: YLE Uutiset