1. yle.fi
  2. Uutiset

Karttunen sai lapsipornotaiteesta tuomion - ei rangaistusta

Kuvataiteilija Ulla Karttunen on saanut tuomion lapsiporno-oikeudenkäynnissä Helsingin käräjäoikeudessa. Hänet katsottiin syylliseksi, mutta jätettiin rankaisematta. Oikeuden mukaan olisi ollut kohtuutonta tuomita Karttuselle rangaistus siitä, että hän omalla menettelyllään pyrki juuri siihen samaan kuin lainsäätäjäkin.

kulttuuri

Karttunen oli oikeudessa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan, lasta esittävän kuvan hallussapidosta ja levittämisestä. Oikeus katsoi, että vaikka Karttunen syyllistyi rikokseen, lainsäätäjällä ei ollut rangaistavuutta säätäessään mielessä hänen kaltaisensa tapaus.

Niinpä Karttusen tekoa pidettiin erityisistä syistä anteeksiannettavana ja kokonaisuuteen nähden vähäisenä. Lisäksi katsottiin, että näyttelyn keskeyttäminen, taideteoksen purkaminen ja kuvien takavarikoiminen olivat jo seuraus sinänsä.

Kuvat ja näyttelyesitteen jäävät vastakin valtiolle. Takavarikoidun tietokoneensa Karttunen sen sijaan saa takaisin, kunhan lapsipornoksi katsotut kuvat on pyyhitty sen kovalevyltä.

Karttunen käytti internetistä poimittua lapsipornomateriaalia Neitsythuorakirkko-nimisessä teoksessaan, joka oli esillä Kluuvin galleriassa Helsingissä helmikuussa. Lisäksi näyttelyesitteessä oli taideteoksessa käytettyjä lapsipornokuvia. Poliisi takavarikoi teoksen ja näyttelyesitteet yleisövinkin jälkeen. Oikeudenkäynnissä Karttunen itse kiisti syytteet ja korosti halunneensa herättää keskustelua vaikeasta aiheesta. Karttunen tyytymätön tuomioonsa Vaikka Karttunen ei saanut rangaistusta, hän ei ollut tyytyväinen käräjäoikeuden päätökseen. Hän aikoo valittaa päätöksestä. Taiteilijan mukaan prosessi on ollut raskas ja siksi hän olisi toivonut oikeudelta selkeää ratkaisua jutussa. Karttusen mukaan nyt annettu ratkaisu mahdollistaa sen, että kansantribuuni jatkaa hyvin yksioikoista hyökkäystään. - Jos on julistettu syylliseksi ja vielä jätetty rankaisematta, se on kaksinverroin rangaistavaa. Karttusen teosta ei olisi otettu Kiasmaan

Nykytaiteen museo Kiasman johtaja Berndt Arell oli erittäin yllättynyt Karttusen saamasta tuomiosta. Arellin mielestä taidekentän näkökulmasta kyse on ongelmallisesta päätöksestä, kun raja laillisen ja laittoman välillä jäi edelleen auki.

YLE Uutisten haastattelema Arell sanoo, että vaikka Karttusen näyttelyllä lienee ollut hyvä tarkoitus, siinä oli kuitenkin ylilyönnin maku.

Teoksessa oli Arellin mukaan räikeästi käytetty laittomia kuvia keskustelun herättämiseksi. Tällaisena sitä ei olisi otettu esille esimerkiksi Kiasmaan.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi