Kristallikallon valtakunta pyyhkii pölyt Indiana Jonesin harteilta

Indiana Jonesin tunnusmusiikki ja hattupäisen seikkailijan siluetti ovat syöpyneet kokonaisen 1980-luvulla nuoruuttansa eläneen sukupolven muistiin. Rambon tehtyä comebackin ja James Bondin luotua uudelleen nahkansa on tullut aika myös Harrison Fordin kaivaa piiska ja hattu kaapin pohjalta.

viihde

Vuosien tuotantohelvetistä selvinnyt Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta vie Harrison Fordin esittämän arpinaamaisen Henry Jones Jr:n uuteen aikaan ja uuteen seikkailuun. Kaksi vuosikymmentä viimeisen ristiretken jälkeen seikkailija-arkeologin piiska viuhuu nyt muinaisen inkakulttuurin sijoilla ja sen tielle asettuvat natsien sijaan pahaakin pahemmat ja kylmäveriset neukkusotilaat. Siinä missä ensimmäisen Indiana Jones -trilogian esikuvana olivat 1930-luvun seikkailuelokuvat muumioineen ja haudanryöstäjineen, on ohjaaja Steven Spielberg ottanut uuden filminsä malliksi 1950-luvun pop-kulttuurissa vallinneet vainoharhan ja sci-fi-vaikutteet.

Mccarthyismissa kärjistyvä vainoharha ja ydintuhon pelosta kumpuava tieteismeininki tuovat lisää kierroksia elokuvan tarinaan.

Aivan kuin kommunisteissa, ydinpommeissa ja mayakaupungeissa ei olisi tarpeeksi, uusi Indiana Jones -seikkailu on tupattu täyteen sekä helpommin että vaikeammin arvattavia yllätyksiä. Osa elokuvasarjan ystävistä ei varmasti tule pitämään siitä, että aiemmissa elokuvissa vain vähän esillä olleet yliluonnolliset elementit on vedetty uskonnollisesta tematiikasta aivan uuteen suuntaan ja aika lailla överiksi. Sen sijaan vanhan Indyn selviäminen mitä uskomattomimmista tilanteista on ylivedettynäkin - tai juuri sen takia - nautittavaa katseltavaa. Harmaantunut arkeologi ei nitroja kaipaa

Ohjaaja Steven Spielberg on tehnyt viisaan vedon siinä, että hän ei ole antanut Indiana Jonesin juoda siemaustakaan Graalin maljasta. Indy on elokuvassa yhtä vanha kuin näyttelijänsä eli hyvin lähellä eläkeikää.

Ford on roolissaan yllättävän luonteva ja hänen hengästymisensä ripeistä toimintakohtauksista tuntuu kuuluvan olennaisena osana itse elokuvaan. Indiana Jones ei ole koskaan ollut supersankari ja karttuneet vuodet tuovatkin hänen hahmoonsa vielä pisaran lisää inhimillisyyttä.

Vanhojen näyttelijöiden käyttämisessä on luontevuuden ohella myös se myönteinen puoli, että elokuva ei pelkisty elokuvamaailmassa yleiseen kiiltokuvakauneuden ja ikuisen nuoruuden palvontaan . Indiana Jones -sarjan elokuvat ovat kuitenkin kaikki olleet enemmän kuin vain yhden näyttelijän soolosuorituksia. Nytkin Fordin yhden virneen karisma on saanut rinnalleen kelpo näyttelijöitä, joilla on hyvät henkilöhahmot. Etenkin tärkeimmät sivuosat on roolitettu ja kirjoitettu hyvin. Kadonneen aarteen metsästyksessä (1981) naispääosassa ollut Indiana Jonesin nuoruudenrakkaus Marion Ravenwood (Karen Allen) tekee komean paluun. Nuorena seikkailijanalkuna Mutt Williamsina esiintyvästä Shia LaBeoufista on puolestaan uskallettu povata jo Indiana Jonesin manttelinperijää.

Huonommin on onnistunut Cate Blanchettin tähdittämä elokuvan pääpahis, venäläinen mystikkosotilas Irina Spalko, joka on harmaissa haalareissaan ja mustassa pottatukassaan yhtä koominen kuin tekopaha nimi antaa ymmärtää. Varsinkin puusta roikkuessaan hahmo tuo huolestuttavalla tavalla mieleen Austin Powers -saagan surkupahan Dr. Evilin. Mitä Indy edellä... Kadonneen aarteen metsästäjät, Indiana Jones ja tuomion temppeli (1984) ja Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989) ovat vaikuttaneet kiistattomasti niiden jälkeen tehtyihin seikkailu- ja toimintaelokuviin. Kristallikallon valtakunta jatkaa aiempien elokuvien tiellä näyttäen esimerkkiä siitä, miten toiminnasta ja erityisesti takaa-ajokohtauksista otetaan kaikki tehot irti. Uudessa elokuvassa ei ehkä esitetä mitään yhtä mullistavaa kuin aikoinaan Kadonneen aarteen metsästäjissä nähty kivenjärkäleen pakeneminen. Silti elokuvan toiminta jättää helposti kakkoseksi viime vuosikymmenen teinisuosikit Muumioista Tomb Raideriin ja köyhän miehen indianajoneseiksikin kutsuttuihin National Treasure -elokuviin. Liikaa tietokonepelimäisyyttä on pystytty välttämään sillä, että stuntit on tehty mahdollisimman pitkälle ilman efektejä. Näytelty toiminta eroaa edukseen, sillä esimerkiksi 66-vuotiaan Fordin naaman pystyy tunnistamaan monissa rajuissakin stunteissa. Toiminta lähtee liiaksi lentoon vain kerran, kun nuoren Muttin liitely viidakon köynnöksissä jää takaa-ajokohtauksen kannalta pelkän ylimääräisen tunnelmoinnin tasolle. Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta on enemmän kuin sen kömpelö nimi lupaa. Toimintaa ja seikkailua on tarjolla roppakaupalla niille, jotka sen avulla kestävät elokuvan kärjistetyt ihmistyypit sekä Spielbergin loputtoman omien elokuvien lainailun. Kiitoksen saakoon myös vielä kerran John Williamsin tuttu tunnusmusiikki, joka jää takuuvarmasti soimaan päässä päiviksi. (siirryt toiseen palveluun)Janne Sundqvist, (siirryt toiseen palveluun)YLE Uutiset