1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Acapulcon ranta luvataan palauttaa loistoonsa

Meksikon viranomaiset lupaavat palauttaa Acapulcon kuuluisalle ranta-alueelle sen loiston päivät.

Presidentti Felipe Calderonin mukaan Acapulconlahden puhdistamiseen satsataan kymmeniä miljoonia euroja neljän ensi vuoden aikana.

1950-luvulla Acapulcossa lomailivat mielellään Frank Sinatra, Rita Hayworth ja muut Hollywood-tähdet. Vaikka rannat ovat yhä turistien suosiossa, glamour on kadonnut rajusti lisääntyneen asutuksen puhdistamattomiin likavesiin. Acapulconlahteen syydetään 1 700 litraa likavettä sekunnissa.

Acapulcossa käy vuosittain kuusi miljoonaa turistia. He viihtyvät paremmin hotellien uima-altaissa kuin ruskeana vaahtoavassa, mädältä kananmunalta lemahtavassa merivedessä. Samaan aikaan asukkaat kärsivät puhtaan juomaveden puutteesta.

Presidentin esittelemän suunnitelman mukaan luvassa on puhtaan hanaveden lisäksi viemäriverkoston ja vedenpuhdistamojen kohentaminen.

Suunnitelma ei puutu Acapulcon muihin ongelmiin, lapsiseksiturismiin ja huumekauppiaiden jengisotiin.