Suomen Pietarin-konsulaatti ruuhkautunut viisumihakemuksista

Suomen Pietarin-pääkonsulaatin viisumien käsittely on ruuhkautunut pahoin. Venäläisten viisumihakemusten määrä on lisääntynyt alkuvuoden aikana lähes puolella viime vuoteen verrattuna, ja viisumia joutuu odottamaan jo viisi viikkoa.

Kotimaa

Konsulaatti yrittää purkaa viisumijonoa lisäämällä työntekijöiden määrää ja siirtymällä kahteen vuoroon.

Konsulaatti vastaanottaa parisentuhatta hakemusta päivittäin. Konsuli Pauli Kivisen mukaan viime joulun kaltainen kaaos on jatkunut jo koko alkuvuoden.

- Meillä on 45 prosenttia enemmän hakemuksia jätetty kuin viime vuonna vastaavana aikana, Kivinen arvioi.

Jonoihin helpotusta kesän aikana Hakemuksia on tähän mennessä jätetty jo 190 000. Tilanne on yllättänyt konsulaatin, sillä viime vuoden lopulla Schengen-alueeseen liittyneiden yhdeksän uuden maan odotettiin tasaavan jonoja. - Meidän käsittelyaika, joka oli vuoden alussa viikko, on tällä hetkellä viisi viikkoa. Mutta siihen saadaan parannusta kesä- ja heinäkuun aikana, sanoo Pauli Kivinen. Viisumeita kirjoitetaan kesäkuusta alkaen kahdessa vuorossa, jotta ruuhka ehdittäisiin purkaa ennen syksyllä odottavaa vuodenvaihteen uutta viisumiruuhkaa. Kivinen arvioi, että Pietarin pääkonsulaatissa ylletään tänä vuonna 600 000 viisumiin, kun viime vuonna niitä kirjoitettiin 450 000, mikä sekin oli kaikkien aikojen ennätys. Suomi myöntää täällä viisumeita enemmän kuin muut Schengen-maat yhteensä. Suomesta helppo saada viisumi

Suomi on ainoita Schengen-maita, joka käytännössä noudattaa viime vuonna EU:n ja Venäjän välille solmittua viisumihelpotussopimusta.

- Täältä on helppo saada viisumi, ei tarvita kutsua, sanoo konsulaattiin jonottava rouva.

Lisääntyneistä hakemuksista huolimatta linjaa ei ole tarkoitus muuttaa, sen sijaan Suomi puuttuu luvattomien viisuminvälitystoimistojen toimintaan, joiden jäljiltä hakemuksista on paljastunut runsaasti mm. tekaistuja kutsuja.

- Hakemukset oli täytetty kovinkin epämääräisesti ja täysin vastoin perustietoa, se aiheutti meille paljon työtä, sanoo Pauli Kivinen.

Suopeasti ei myöskään katsota sitä, että osa viisumin saaneista suuntaakin Suomen sijasta esimerkiksi Latviaan, josta matka jatkuu lentäen. Riikaan lentävät halpalentoyhtiöt ovat tänä vuonna kirjanneet venäläisasiakkaiden määrässä ennätyskasvun.

Ulkoministeri Alexander Stubb esitti eilen, että Suomi harkitsisi uudelleen jarruttavaa suhtautumistaan Venäjän viisumivapauteen. Stubbin mielestä vapaampi matkustaminen itärajan yli olisi eduksi myös suomalaisille.

Lähteet: YLE Uutiset