1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Hullun lehmän tautiriski Suomessa olematon

Maailman eläintautijärjestö OIE on myöntänyt Suomelle hullun lehmän taudista eli BSE:stä vapaan maan luokituksen. Järjestö teki päätöksen vuosikokouksessaan Pariisissa tiistaina. Arvioijat katsovat, että BSE-tautiriski on Suomessa olematon.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtajan Jaana Husu-Kallion mukaan päätös antaa Suomelle markkinointivaltin EU:n ulkopuolisille alueille suuntautuvassa elintarvikeviennissä.

Hullun lehmän tautia varten tehtäviin testauksiin päätös ei suoraan vaikuta, koska nämä päätökset tehdään EU-tasolla. Husu-Kallion arvion mukaan Suomi tulee kuitenkin yhä voimakkaammin vaikuttamaan siihen, että testauksia voidaan ainakin vähentää.

Husu-Kallion mukaan Suomella on nyt näyttöä siitä, että testauksista voitaisiin luopua ilman että elintarviketurvallisuus kärsii.

Maailman Eläintautijärjestöllä on 172 jäsenvaltiota, joista 10 on saanut tämän korkeimman luokituksen. Suomen rinnalla luokituksen sai eilen EU-maista Ruotsi. Myös Norja ja Islanti pääsivät samaan tautiluokkaan.

EU-maista Suomi ja Ruotsi ovat ainoina tässä korkeimmassa luokassa, muut ovat yhtä alemmassa. Bulgarialta ja Romanialta kuitenkin odotetaan vielä lisätietoja, jonka vuoksi niiden BSE-riskiä ei ole vielä määritelty. Myöskään suurilla lihanviejillä Brasilialla tai Yhdysvalloilla ei ole korkeinta luokitusta.

Hullun lehmän tautia on tavattu Suomessa kerran, vuonna 2001. Sen jälkeen alkoivat laajat tautitestaukset.

Tällä hetkellä testit tehdään kaikille yli 2,5 vuotiaana teurastetuille sekä kaikille sairas- tai hätäteurastetuille yli 2-vuotiaille nautaeläimille.

Kansainvälinen eläintautijärjestö OIE on WTO:n alainen standardoimisjärjestö.