Vanhanen: Hallitukselta ei tiedonantoa vaalirahakohussa

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan hallitukselta ei ole luvassa tiedonantoa vaalirahakohusta eduskunnalle eikä myöskään pääministerin ilmoitusta. Vanhanen kertoo, että hallitus on valmis vastaamaan asiasta opposition välikysymyksessä, jos oppositio katsoo sen tarpeelliseksi.

Kotimaa

- Hallitus on valmis väittelyyn vaalirahoitukseen liittyvistä kysymyksistä. Kun kysyjät välikysymyksen tekevät, se tarkoittaa heidän olevan valmiita laajan keskusteluun myös omasta vaalirahoituksestaan, Vanhanen sanoo.

Vanhanen myös torjui Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseen liittyvät väitteet, joiden mukaan poliitikkojen mielipiteitä olisi ostettu vaalirahalla. - Toinen SDP:n johdon esittämä perusväite on, että eduskuntavaaleissa olisi ostettu enemmistö. Tämä on minusta kansanvaltaa halveeraava lausunto. Voidaan vain kysyä, mihin se SAK:n laaja mainoskampanja tähtäsi. Ylipäänsähän vaaleissa vaikutetaan vaalikampanjalla siihen, että ihmiset äänestäisivät. Vanhasen mukaan vaalikampanjat ovat vapaan yhteiskunnan perusoikeuksia. Lausunnossan Vanhanen kummasteli myös SDP:tä siitä, että nämä menetettyään suurimman puolueen asemansa yrittivät todistaa väärästä menettelystä vaaleissa. - Eri tahoilla on oikeus tukea puolueita ja ehdokkaita. Tämän täytyy tapahtua yhteisten sääntöjen mukaisesti, Vanhanen korostaa. Iltapäivällä Kesärannassa Helsingissä tiedotustilaisuuden järjestänyt Vanhanen sanoi vastaavansa nyt kysymyksiin, sillä huomenna hän on lähdössä virkamatkalle ulkomaille. YLE Uutiset