Hevipappoja vai alfauroksia? - Rockin ammattilaiset arvioivat hevilegendojen suosiota

Hevilegendat virtaavat esiintymään Suomeen pitkin kesää. Jo kesäkuussa raskaan musiikin kestosuosikeista ovat konserteissa pistäytyneet Kiss, Judas Priest ja Def Leppard. Viikonloppuna vuorossa ovat Whitesnake, Scorpion sekä kotimaisen Stonen paluu lavoille.

kulttuuri

Rumba-lehden päätoimittaja Viljami Puustinen arvioi vanhojen hevibändien suosion johtuvan siitä, että suuremmat nimet eivät ole aiemmin vierailleet Suomessa. - Vielä 1980-luvulla, kun itse olin teini, Suomessa kävivät esiintymässä vain Iron Maiden ja vastaavat yhtyeet, Puustinen muistelee. Inferno-lehden päätoimittaja Matti Riekki huomauttaa, että hevilegendoja pidetään fanien keskuudessa jonkinlaisina alfauroksina. - Silloin kun se toimii niin siitä myös tulee sellainen olo, että no nyt siellä on kunnon ukot lavalla eikä mitään pikkupoikia. Sitten kun se ei toimi niin silloinhan se on aivan hirvittävää, Riekki toteaa. Puustinen näki Judas Priestin ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Yhtye aloitti soittamisen 1960-luvulla, ja jo 1980-luvulla sen jäseniä kuvailtiin elähtäneiksi. Puustisen mukaan musiikki toimi keikalla suurimmilta osin edelleenkin. - Osa näistä yhtyeistä oli jo 1970-luvulla dinosauruksen asemassa. Silti ainakin Kiss oli kaikkea muuta kuin elähtänyt. Toki hieman pientä köpöyttä oli havaittavissa. Nostalgian määrä riitti siihen, että iso mies taantui pikkupojaksi, Riekki kertoo. Rahastusta vai ei? Suuri show tuo mukanaan epäilyksiä siitä, kuinka paljon heviyhtyeiden kiertueissa on kyse rahastuksesta. Matti Riekin mukaan isot kiertueet ovat aina tietyssä mielessä rahastamista. - Ei se minua ainakaan häiritse, kunhan ei mene niin pitkälle kuin Rolling Stonesilla, että hengittäminenkin melkein maksaa. Viljami Puustinen huomauttaa, että kalliimmat liput löytyvät yleensä muualta kuin hevibändien keikoilta. - Ei kukaan ajattele, että Celine Dionin liput maksavat ihan järjettömästi, Puustinen sanoo.Kesällä nähdään pitkästä aikaa lavalla myös kotimainen hevidinosaurus, kun Stone tekee paluun keikoille. Yhtyeen basisti-laulaja, Suburban Tribestakin tuttu Janne Joutsenniemi sanoo, että syynä paluulle oli ensilevytyksen 20-vuotisjuhlat.

- Meitä on joka vuosi kosiskeltu kaikkiin kissanristiäisiin. Nyt ajateltiin, että vielä kun sormet ja kurkunpäät taittuu siihen hommaan niin tehdään keikat alta pois, Joutsenniemi sanoo.

Lähteet: YLE Uutiset