Ukkospuuskat kiusaavat jälleen Etelä-Suomea

Maan eteläosassa oli tiistai-iltana ukkospilviä, joiden yhteydessä esiintyi voimakkaita ukkospuuskia. Kovan tuulen varoitus on voimassa miltei kaikilla merialueilla.

Kotimaa

Ahvenanmerellä ja Selkämerellä puuskien nopeudeksi mitattiin noin 20 m/s. Ukkosalue on Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan yllä liikkuessaan aiheuttanut vain vähäisiä vahinkoja. Ukkosalue jatkaa liikettään itäkoilliseen.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan matalapaineen keskus liikkuu Keski-Ruotsista kohti Suomea, ja maan keskiosassa voi keskiviikkoaamuun mennessä sataa vettä jopa 20 - 30 millimetriä. Kovan tuulen varoitus on voimassa miltei kaikilla merialueilla. Ainakin Linda Line perui kovan merenkäynnin vuoksi Helsingin ja Tallinnan väliset katamaraanivuoronsa tiistai-illalta. Yhtiö ei liikennöi keskiviikkonakaan ennen iltakahdeksan Tallinna-Helsinki-vuoroa.

Maanantaina voimakkaat tuulenpuuskat kaatoivat Suomessa lukuisia puita, mikä haittasi liikennettä ja katkoi sähköjä.

Lähteet: YLE Uutiset