Millennium-palkinto Robert Langerille

Vuoden 2008 Millennium-teknologiapalkinto on myönnetty yhdysvaltalaiselle professori Robert Langerille. Langer tunnetaan säädellyn lääkeannostelun ja keinokudostekniikan kehittäjänä. Hänen keksintöjään käytetään laajasti syöpä-, sydän- ja lukuisten muiden sairauksien hoidossa.

Kotimaa

Vuosittain yli 100 miljoonaa ihmistä saa hoitoa Langerin lääkeannostelumenetelmien avulla. Langerin tutkimus on myös toiminut pohjana uusien biomateriaalien kehitystyölle. Tulevaisuudessa keinokudokset voivat mullistaa koko sairaanhoidon. Langer itse uskoo, että tekniikalla voidaan jatkossa kasvattaa kokonaisia uusia elimiä. Jo nykyisin tutkijat voivat kasvattaa esimerkiksi keinoihoa. Presidentti Tarja Halonen jakoi vuosittaisen Millennium-palkinnon Helsingissä keskiviikkona iltapäivällä. Teknologiapalkinnon kokonaissumma on 1,15 miljoonaa euroa, josta voittajan osuus on 800 000 euroa. Muut finalisti-innovaatiot palkitaan kukin 115 000 euron summalla. Itsenäinen Millennium-palkintosäätiö jakaa Millennium-teknologiapalkinnon joka toinen vuosi. Kyseessä on maailman suurin teknologiapalkinto. Millennium-palkintosäätiön taustavoimia ovat suomalaiset järjestöt, teollisuus ja Suomen valtio. YLE Teema lähettää Millennium-voittaja Robert Langerin haastattelun torstaina kello 20.30. YLE Uutiset

Lähteet: Millennium-palkinnon internetsivut