Ydinasepiirustuksia päätynyt vääriin käsiin

YK:n entinen ydinasetutkija varoittaa, että kehittyneen ydinaseen piirustuksia on saattanut päätyä vääriin käsiin, kertoo sanomalehti Washington Post.

Ulkomaat

Lehden mukaan asetarkastaja David Albright on laatinut raportin, jonka mukaan kansainvälisellä asesalakuljettajien ringillä on saattanut olla hallussaan kehittyneen ydinaseen piirustuksia, joita olisi salaisesti jaettu useiden valtioiden ja ryhmittymien kesken. Raportti on määrä julkaista ensi viikolla.

Washington Postin käsiinsä saamassa raportissa viitataan vuonna 2006 sveitsiläisten liikemiesten tietokoneilta löytyneisiin piirustuksiin. Sveitsin viranomaiset ja kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ovat tuhonneet tiedot, mutta Albrightin mukaan sitä mahdollisuutta ei voida sulkea pois, että piirustuksia on ehditty levitettää vääriin käsiin.

Piirustusten avulla voidaan rakentaa ydinase, joka voidaan asentaa sellaisiin ohjuksiin, joita esimerkiksi Iran ja useat kehitysmaat käyttävät.

IAEA on tutkinut pakistanilaisen tiedemiehen Abdul Qadeer Khanin johtaman salakuljetusringin toimintaa. Ringin tiedetään aiemmin myyneen pomminrakennustarvikkeita Libyaan, Iraniin ja Pohjois-Koreaan.

AFP