Rakennusten energiatehokkuusvaatimukset tiukentuvat pikavauhtia

Ympäristöministeriö on tiukentamassa nopeaa vauhtia rakennuksilta vaadittavan energiatehokkuuden tasoa. Ministeriö on lähettämässä ensimmäistä tiukennusvaihetta koskevia esityksiä lausuntokierrokselle.

luonto

Tässä vaiheessa rakennusten energiatehokkuutta on tarkoitus parantaa muuttamalla rakentamismääräysten lukuarvoja. Määräysten tiukentava vaikutus on noin 30 - 40 prosenttia ja määräysten on tarkoitus astua voimaan vuoden 2010 alusta.

Jo kaksi vuotta tämän jälkeen, vuonna 2012, Suomessa on määrä siirtyä rakennusten kokonaisenergiankulutukseen perustuvaan sääntelyyn. Tuolloin ympäristöministeriö aikoo muuttaa myös rakennusmääräysten rakennetta, jotta energiatehokkuus paranisi.

Määräysten uusimisen tavoitteena on siirtyminen kohti matalaenergiarakentamista, josta on sovittu osana EU:n energia- ja ilmastopolitiikkaa. Ympäristöministeriö arvioi tiukentuvien rakennusmääräysten nostavan rakentamisen hintaa 2 - 6 prosenttia, mutta lisäkustannukset todennäköisesti pienenevät, kun uusista menetelmistä tulee normaalikäytäntöjä. Rakennuksen käytön aikaiset alentuneet energiakustannukset kompensoivat rakentamisvaiheen lisäkustannukset.

Määräysten tiukentumisen ensimmäisessä vaiheessa perinteistä hirsirakentamista turvataan lieventämällä seinärakenteiden lämmöneristysvaatimuksia. Lievennys olisi väliaikainen siihen saakka, kunnes siirrytään kokonaisenergiankulutukseen perustuvaan sääntelyyn ja primäärienergiakertoimien käyttöön.

Lähteet: YLE Uutiset