Koloradonkuoriaisen tarkkailu käynnistymässä

Havaintojen tekeminen yhdestä maailman pahimmasta perunatuhoajasta, koloradonkuoriaisesta, on alkamassa. Suomi ei kuitenkaan kuulu riskialueisiin, sillä alkukesän kolea sää ei ole ollut suotuisa kuoriaisen kehitykselle.

luonto

Lähimmät pysyvät koloradonkuoriaisen esiintymisalueet ovat Laatokan etelä- ja pohjoispuolella Venäjällä. Maahan kaivautuneina talvehtineet koloradonkuoriaiset heräävät talvihorroksesta, kun maan lämpötila on yli 15 astetta.

Yksittäisen kuoriaisen löytäminen voi olla vaikeaa. Aikuinen kuoriainen on noin sentin pituinen ja sen tunnistaa keltaisessa selässä olevasta kymmenestä mustasta pitkittäisraidasta. Kuoriaisen etuselkä on oranssi ja mustapilkkuinen. Toukka on väriltään oranssi ja sen molemmissa kyljissä on mustia pilkkuja kahdessa rivissä. Kuoriaiset syövät ainoastaan perunaa tai muita koisokasveja.

Suomessa koloradonkuoriaisen leviäminen on toistaiseksi pystytty estämään. Tarkastuksista ja torjunnasta vastaavat kasvinsuojeluviranomaiset Evirasta ja TE-keskuksista.

YLE Uutiset