Irak vapauttaa 20 000 vankia

Irakin oikeusistuimet ovat määränneet vapauttamaan 20 000 vankia laajan armahduslain perusteella. Ylimmän oikeusneuvoston edustaja Abdulsatar al-Bayrkdar uskoo, että joukkoarmahdus auttaa merkittävästi luomaan sopua Irakin shiiojen ja sunnien kesken.

Ulkomaat

Helmikuussa hyväksytyn lain toimeenpanoa ovat hoputtaneet etenkin sunnit. Syrjäytetyn presidentin Saddam Husseinin aikana he olivat vallassa, mutta viime vuosina heistä on tullut vankien enemmistö kapinoinnista langetettujen tuomioiden vuoksi.

Al-Bayrkdarin mukaan uuden lain perusteella on luovuttu myös syytteistä lähes 45 000:ta ihmistä vastaan. He odottivat oikeudenkäyntiä vapaalla jalalla. Samalla kumottiin lähes 32 000 etsintäkuulutusta. Vapautuksista päättivät maakunnalliset oikeusistuimet. Prosessi on edelleen kesken muun muassa pääkaupungissa Bagdadissa. Harkituista armahduksista jätettiin antamatta 26 000. Murhista ja muista vakavista rikoksista tuomittujen armahtamista ei edes harkittu. Myöskään Yhdysvaltain sotilasvankiloiden asukkeja laki ei koske. Heitä on yli 20 000. Al-Baykrkdar vaatii hallitusta painostamaan Yhdysvaltoja luovuttamaan heidät Irakin vankiloihin.