Avotoimistoissa työhuoneita heikompi työteho

Työpaikoilla viime vuosina yleistyneet avokonttorit huonontavat työtehoa. Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan jopa yli 10 prosenttia työtehosta valuu avotoimistossa täysin hukkaan. Oma työhuone parantaisi työtyytyväisyyttä, sanoo Työterveyslaitoksen tutkija.

Kotimaa

Arviolta yli puolet suomalaisista työskentelee avotoimistossa.

- Vaikuttaa, että avotoimiston oletettuja etuja ei saavuteta. Kaikilla mittareilla mitattuna omat työhuoneet olisi parempia, Työterveyslaitoksen vanhempi tutkijat Valtteri Hongisto sanoo.

Avotoimistojen suurin ongelma on melu, joka syö työtehoa sitä enemmän mitä vaativammasta työstä on kyse. Rutiininomaisessa työssä melu ei välttämättä häiritse lainkaan, mutta keskittymistä ja luovuutta vaativissa töissä tilanne on jo täysin toinen.

- Silloin kun tehdään keskittymistä vaativaa työtä, esimerkiksi lukemista, kirjoittamista, laskemista, ohjelmointia, niin näissä töissä se hukka-aika on 5-10 prosenttia. Oikein vaativissa töissä hukka-aika on jopa enemmän, Hongisto sanoo.

Avotoimistoihin päädytään usein kustannussyistä, sillä tilatehokkuus päihittää melun. Työterveyslaitoksessa toivotaan kuitenkin, että työnantajat ymmärtäisivät hyödyntää akustista suunnittelua ja rakennuttaa vetäytymishuoneita.

Nykytilanteessa moni avokonttorissa työskentelevä joutuu venyttämään työpäiväänsä - saadakseen työrauhan.

- Kyselytutkimuksessa on selvästi käynyt ilmi, että ihmiset joutuvat suunnittelemaan työpäivänsä sen mukaan, että saa keskityttyä paremmin. Eli viedään töitä kotiin tai tehdään iltatöitä tai tullaan aikasemmin töihin, jopa aamuviideltä, Hongisto kertoo.

YLE Uutiset