1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Kirjailija Salman Rushdie lyötiin ritariksi

Kirjailija Salman Rushdie, 61, on saanut ritarin arvonimen. Britannian kuningatar Elisabet II löi Rushdien ritariksi keskiviikkona. Rushdieta voi tästä lähtien nimittää Sir Salmaniksi.

Muslimit lukuisissa maissa ympäri maailmaa protestoivat vuosi sitten nimitystä vastaan, kun Rushdien aateloinnista ilmoitettiin.

Kirjailija on Saatanalliset säkeet -teoksensa vuoksi epäsuosiossa islamilaisissa maissa, koska muslimien mielestä Rushdie kirjoitti profeetta Muhammedista epäkunnioittavasti ja vääristeli hänen töitään.

Romaani kiellettiin monissa muslimimaissa ja sitä vastaan järjestettiin suuria mielenosoituksia.

Vuonna 1989 Iranin tuolloinen uskonnollinen johtaja, ajatolla Khomeini langetti Rushdielle fatwan eli kuolemantuomion. Hänen tappamisestaan luvattiin palkkio, minkä vuoksi Rushdie joutui vetäytymään maan alle. Samalla Iranin ja Britannian diplomaattisuhteet katkesivat.

Iranin hallitus lupasi vuonna 1998, ettei Rushdieta vahingoiteta. Islamistit pitävät kuitenkin edelleen kiinni fatwasta, eikä Iran ole kumonnut sitä virallisesti. Iranin mukaan vain fatwan langettanut voi perua sen.

Ajatolla Khomeini kuoli vuonna 1989.