Seurantaryhmä sai valmiiksi raportin Suomen turvallisuuspoliittisista linjauksista

Eduskunnan seurantaryhmä on saanut valmiiksi raporttinsa Suomen turvallisuuspoliittisista linjauksista.

Kotimaa

Pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.) aamulla luovutettu raportti ei sisällä suuria uusia siirtoja, esimerkiksi Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen ei oteta entisestä poikkeavaa kantaa.

Mukana raporttia koostamassa oli edustajia jokaisesta eduskuntapuolueesta. Siksi lopputulosta kuvailtiin pakostakin kompromissiksi ja konsensushakuiseksi välimietinnöksi.

- Asetimme tavoitteeksi, että saavutetaan poliittinen yksimielisyys. Ja voin sanoa, että olen erittäin tyytyväinen siihen, että kaikkein puolueiden edustajat olivat sitoutuneita päämäärään ja oli vahva tahto saavuttaa yhteisymmärrys, sanoo ryhmän puheenjohtaja, keskustan Juha Korkeaoja.

Raportti ei esitä suuria muutoksia Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Suomi on sen mukaan sotilasliittoon kuulumaton maa, joskin tekee yhteistyötä Naton kanssa ja säilyttää mahdollisuuden hakea liiton jäsenyyttä. Perusteluna on, että turvallisuusympäristö on kehittynyt myönteisesti eikä Suomeen kohdistu sotilaallista uhkaa. Todennäköisempiä ovat erilaiset uudet uhkat kuten ilmastonmuutos ja tietoverkkohyökkäykset, joihin Suomea patistetaan varautumaan.

Seurantaryhmän varapuheenjohtaja, kokoomuksen Olli Nepponen huomautti, että kokoomus ei ollut täysin tyytyväinen raportin Nato-linjaukseen:

- Lähtökohtahan oli, että tällä hallituskaudella ei tehdä jäsenyyspäätöksiä, mutta ehkä tiiviimpi yhteistyö olisi voinut korostetummin tulla esiin. Mutta tämä kansainvälinen yhteistyö on asia, jossa katsomme, että meidän pitää edetä. Yleinen asevelvollisuus halutaan säilyttää

EU nostetaan raportissa Suomen tärkeäksi vaikutuskanavaksi: työryhmä haluaa, että Suomi on mukana, kun unionia kehitetään turvallisuustoimijana. Myös pohjoismaista yhteistyötä halutaan nostaa ja panostusta siviilikriisinhallintaan lisätä.

Asevelvollisuudesta seurantaryhmä toteaa, että koko maata puolustetaan jatkossakin ja yleinen asevelvollisuus säilyy.

- Meillä toistaiseksi on nähty mahdolliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi ylläpitää tällaista asevelvollisuusjärjestelmää, joka sekin alkaa olla kummajainen ja poikkeus. Tässä on ikään kuin otettu eräänlainen aikalisä, sanoi SDP:tä ryhmässä edustanut Erkki Tuomioja.

Raportissa katsotaan, että puolustusvoimien rakennetta pitää arvioida uudestaan vasta ensi vuosikymmenen jälkipuoliskolla.

Eduskunnan turvallisuuspoliittinen seurantaryhmä aloitti työnsä viime syksynä. Sen tarkoitus on pohjustaa hallituksen turvallisuuspoliittista selontekoa, jota ryhdytään sorvaamaan syksyllä.

Alun perin seurantaryhmän raportin piti valmistua jo ennen juhannusta, mutta puolustusbudjetista syntynyt kiista lykkäsi sen luovuttamista.

Lähteet: YLE Uutiset