Pekingissä uusia toimia ilmanlaadun parantamiseksi

Pekingissä on ryhdytty jälleen uusiin toimiin kaupungin ilmanlaadun parantamiseksi ja tulevien olympialaisten onnistuneen järjestämisen takaamiseksi.

luonto

Tällä kertaa pekingiläisiä rohkaistaan työskentelemään kotonaan olympialaisten aikana liikennepäästöjen minimoimiseksi.

Kaupungin viranomaiset toivovat myös, että yhtiöt ja virastot päästäisivät työntekijänsä ajoissa kotiin. Syynä on se, että suurin osa kisatapahtumista on ilta-aikaan, eikä työmatkalaisten haluta täyttävän liikennevälineitä samaan aikaan kun turistit ovat menossa kisapaikoille.

Viranomaiset ovat toivoneet lisäksi, että yritykset rohkaisisivat työntekijöitään pitämään lomaa olympiakisojen ajan.

Jo aiemmin Pekingiin on jo määrätty rajoituksia autoilulle. Lisäksi Kiinassa nostettiin kesäkuun lopulla polttoaineen hintoja 18 prosenttia yksityisautoilun hillitsemiseksi.

Peking on yksi maailman saastuneimmista kaupungeista. Pekingissä on 3,3 miljoonaa autoa, joiden päästöt ovat suurelta osin ongelman syy.

Pekingin olympialaiset järjestetään 8. - 24. elokuuta. AFP