Tasoristeyksiä poistetaan ennätysmäärä

Ratahallintokeskus poistaa tänä vuonna ennätysmäärän rautateiden tasoristeyksiä. Alikulkusilloilla korvataan erillismäärärahan turvin noin 120 tasoristeystä. Korjausurakan taustalla ovat tasoristeysonnettomuudet, joissa on tänä vuonnakin kuollut jo viisi ihmistä.

Kotimaa

Meneillään on poikkeuksellisen uuttera vuosi. Ratahallintokeskus poistaa 120 tasoristeystä, sillä käytössä on 9 miljoonan euron erillismääräraha.

Muutostöihin ajavat tilastot, joiden mukaan Suomessa sattuu selvästi enemmän tasoristeysonnettomuuksia kuin muissa Pohjoismaissa - tänä vuonna jo parikymmentä. Tasoristeykset ovat turvallisuusriski silloinkin, kun niissä on varoituslaitteet, sillä ihmiset eivät näytä niistä välittävän.

- Valitettavasti varoituslaitteita ei noudateta, ja yhtenä esimerkkinä voi todeta sen, että näiden puomilaitosten puomeja menee noin parisataa kappaletta vuodessa poikki, kertoo ylitarkastaja Tuomo Käsnänen Ratahallintokeskuksesta.

Tasoristeysten poisto on paitsi kallista myös hankalaa siksi, että ratojen yli kulkevat useimmiten yksityistiet. Parhaillaankin on menossa useita korvausneuvotteluita.

- Toivomme, että niille hankkeille saadaan hyväksyntä ja niiden valitusprosessit eivät sitten viivytä näiden hankkeiden toteuttamista, Käsnänen sanoo.

Ja tehtävää riittää. Koko maassa on edelleen yli 3 600 tasoristeystä, joista vajaat 800 on varustettu varoituslaitteilla. Tänä vuonna vaarapaikat vähenevät erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa ja jatkossa muuallakin, jos rahaa riittää. YLE Uutiset