Automaattinen rajatarkastus laajenemassa Kaakkois-Suomeen

Automaattisen rajatarkastuksen kokeilua aiotaan laajentaa ensi vuonna Kaakkois-Suomen rajavartioston alueelle.

Kotimaa

Apulaiskomentaja Erkki Matilainen pitää todennäköisenä, että kokeilu käynnistetään yhdellä kansainvälisellä rajanylityspaikalla eli luultavasti Nuijamaalla tai Vaalimaalla.

Tunnistus perustuu biometriseen passiin ja matkustajan omatoimisuuteen. Passintarkastuksen voisivat tehdä EU-maiden kansalaiset.

Matkustaja asettaa voimassa olevan biometrisen passinsa lukijalaitteeseen. Laite vertaa kasvokuvaa passin sirulla olevaan kuvaan. Onnistuneen tarkastuksen jälkeen matkustaja saa jatkaa matkaansa. Jos matkustaja tai passi ei täytä tarvittavia ehtoja tai tunnistaminen epäonnistuu, matkustaja siirtyy käyttämään perinteistä rajatarkastuslinjaa.

Apulaiskomentaja Erkki Matilainen sanoo, että jos kokeilu laajenee käytännöksi, vapautuu työvoimaa passintarkastuksista muihin rajaliikenteen lisääntyviin tehtäviin.

Helsinki-Vantaan lentokentällä otettiin tiistaina käyttöön biometriseen tunnistamiseen perustuva automaattinen rajatarkastusjärjestelmä. Järjestelmä on vielä kokeiluvaiheessa.

Lähteet: YLE Uutiset