1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Venäjällä muistetaan viimeistä tsaariperhettä

Venäjän viimeisen tsaarin Nikolai II:n ja hänen perheensä surmaamisesta tulee ensi viikolla kuluneeksi 90 vuotta. Muistojuhlat alkavat rukouksin, kirkonkelloin ja kuorolauluin sunnuntaina Jekaterinburgissa, jonne tsaariperhe vietiin Moskovasta vuonna 1918.

Ulkomaat

Torstaina, teloituksen varsinaisena vuosipäivänä, kokoonnutaan paikalle, jolla vallankumoukselliset ampuivat Nikolai II:n, hänen vaimonsa Aleksandran ja heidän viisi lastaan sekä perheen kolme palvelijaa ja lääkärin.

Ampumapaikalta muistojuhlaväki siirtyy kulkueena hylätylle kaivokselle, jonne ruumiit vietiin ennen hävittämistä.

Toinen muistotilaisuus järjestetään 150 kilometrin päässä Alapajevskissa, jossa ammuttiin kuusi muuta Romanovien tsaarisuvun jäsentä ja heidän palvelijoitaan.

Suvun aloitti jälleen uuden oikeustaistelun Muistojuhliin osallistuu myös Romanov-suvun jäsen suurherttuatar Maria Vladimirovna, joka pitää itseään Nikolain oikeutettuna perillisenä. Espanjassa asuva Vladimirovna aloitti viime viikolla jälleen uuden oikeustaistelun, jotta Venäjän valtio tunnustaisi, ettei tsaaripeheen surmaaminen ollut satunnainen väkivallanteko vaan järjestelmällistä poliittista vainoa. Romanovien toisen haaran sukuyhdistys on ilmoittanut, ettei se osallistu Jekaterinburgin tilaisuuteen vaan viettää muistopäivää Pietarissa. Suvun kitka sai alkunsa kymmenen vuotta sitten, kun Nikolain, Aleksandran ja kolmen lapsen jäänteen löydettiin ja siirrettiin Pietariin. Ortodoksinen papisto haluaisi palattaa tsaarinvallan

Maria Vladimirovna ei ole koskaan hyväksynyt DNA-kokeiden tuloksia oikeiksi. Viime kesänä Venäjän viranomaiset ilmoittivat myös kahden muun lapsen löytymisestä.

Huomattava osa Venäjän ortodoksisesta papistosta haluaisi palauttaa tsaarinvallan, joten muistojuhlat ovat poliittisesti arka kysymys. Venäjän tiedeakatemian tutkijan Sergei Filatovin mukaan Nikolain ympärille on Jekaterinburgissa kasvanut suoranainen kultti.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi