1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kauppa saanut vakuutuksia juustontoimittajilta

Suomalaiset kaupan hankkijat ovat saaneet vakuutuksia eurooppalaisilta tavarantoimittajiltaan, ettei heidän valikoimissaan olevien juustojen valmistuksessa ole käytetty pilaantunutta juustomassaa.

Kotimaan uutiset

Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan kauppa ryhtyy takaisinvetoihin välittömästi, mikäli viranomaisten tutkimukset antavat niihin aihetta.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira odottaa parhaillaan Italian viranomaisten tutkimuksia siitä, mitkä yritykset ja tuotemerkit ovat liittyneet juustoskandaaliin. Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan kauppa seuraa tarkasti viranomaisten tiedotusta ja toimii annettujen ohjeiden mukaisesti.

Italiassa ja Saksassa tutkitaan parhaillaan rikosvyyhtiä, jossa pilaantunutta juustomassaa on käytetty uuden juuston valmistamiseen. Jätejuustosta on tehty lähinnä mozzarella- ja gorgonzola-juustoja.

Lidlin ja kaupan suurten keskusliikkeiden Keskon ja S-ryhmän mukaan niillä ei ole liittymää pilaantunutta juustoa käyttäneisiin yhtiöihin.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi