Puola sai komissiolta lisäaikaa telakoidensa uudelleenjärjestelyyn

EU:n komissio on antanut Puolalle lisää aikaa järjestellä uudelleen valtionapuja nauttineet telakkansa. Komissio odottaa Puolalta suunnitelmia kahden telakan uudelleenjärjestelyiksi syyskuun 12. päivään mennessä.

Jos komissio ei hyväksy suunnitelmia, Gdynian ja Szczecinin telakat joutuvat maksamaan takaisin valtion laittomat tukiaiset, mikä pakottaisi telakat konkurssiin.

Jatkoajasta ilmoitti kilpailukomissaari Neelie Kroes, jonka mukaan Puolan nyt esittämät suunnitelmat telakkaomistuksen uudelleenjärjestelyiksi eivät kelpaa komissiolle. Komissio on Kroesin mukaan kuitenkin tyytyväinen telakoiden ostajaehdokkaiden kanssa käytyihin neuvotteluihin ja vakuuttunut Puolan pääministerin Donald Tuskin sitoutumisesta asian ratkaisuun.

Komission mukaan Puola on maksanut telakoille laitonta tukea yli kaksi miljardia euroa vuoden 2002 jälkeen. EU:n kilpailusäännöt sallivat valtionavun vain siinä tapauksessa, että tuki on sidottu taloudelliseen tervehdyttämiseen tai yksityistämiseen tähtäävään suunnitelmaan.

Kolmas laittomia tukia nauttinut Gdanskin telakka on jo yksityistetty.

Komission toimet ovat herättäneet vastustusta Puolassa. Telakat työllistävät suoraan noin 15 000 ihmistä. Kiistanalaiset telakat olivat lisäksi tärkeässä roolissa Puolan Solidaarisuus-liikkeen synnyssä 1980-luvulla.