Koe uusi yle.fi

Kveenit saavat kulttuurikeskuksen Pelloon

Pelloon avataan ensi keväänä kveenien kulttuurikeskus. Rahansa hanke saa yksityisiltä lahjoittajilta ja tilat pellolaisesta kauppakeskuksesta.

kulttuuri

Kveeniasiantuntija Niilo Tervon mukaan kveenien historiasta on vihdoinkin riittävästi tutkimustietoa, jotta asiassa voidaan ottaa seuraava askel. Näytteille muun muassa kveenivaatetusta vuosisatojen varrelta.

Ruijassa Pohjois-Norjassa asuvat kveenit ovat alueelle 1700- ja 1800-luvuilla muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä. Muuttajat tulivat etenkin Tornionjokilaaksosta mutta myös muualta Lapista ja Pohjois-Suomessa. Kveenien suomi on vuosisatojen varrella eriytynyt suomesta niin, että on epäselvää, onko se enää murre vai jo oma kielensä.

Norjassa on arvioitu olevan enimmillään 30 000 kveeniä. Arviointia kuitenkin hämmentää se, että useimmat eivät ole oppineet esivanhempiensa kieltä vaan puhuvat norjaa. Kveenien kulttuurille ja kielelle tunnustettiin vähemmistöasema Norjassa vuonna 2005. Kieltä ja kulttuurihistoriaa alettiin myös opettaa Tromssan yliopistossa. Kveenit itse haluaisivat, että heidät tunnustettaisiin alueensa alkuperäiskansaksi. YLE Uutiset