Keravalaistytön puukotuksesta tunnustus

Keravalla poliisi on ottanut kiinni miehen, joka on alustavissa kuulusteluissa tunnustanut 14-vuotiaan tytön kuolemaan johtaneen puukotuksen. Mies otettiin kiinni 22:n aikaan sunnuntai-iltana. Kiinniotto tehtiin yksityiskohtaisen silminnäkijähavainnon perusteella.

Kotimaa

Poliisilla oli aiemmin tapaukseen liittyen kiinniotettuna kaksi muuta miestä, joista toinen päästettiin vapaaksi myöhään sunnuntai-iltana. Toinen aiemmista kiinniotetuista vapautettiin jo sunnuntaiaamuna.

Komisario, tutkinnanjohtaja Anssi Murto Keravan poliisista kertoo, että jutun tutkinta sai alustavan tunnustuksen myötä ratkaisevan käänteen mutta jatkuu edelleen. Myös silminnäkijähavaintoja otetaan yhä vastaan. Teinitytön kuolemaan johtanut puukotus sattui Savion koulun viereisellä urheilukentällä lauantai-iltana noin kello 21.

Silminnäkijähavainnoista voi soittaa numeroon 071 873 5212 tai 09 280 004. Puukotus koripallokentällä 14-vuotias keravalainen tyttö puukotettiin kuoliaaksi lauantai-iltana kello 21:n aikaan Keravalla Savion koulun läheisellä kentällä, missä hän oli pelaamassa koripalloa. Tytön onnistui raahautua läheisen talon pihalle, josta paikalle hälytettiin ambulanssi ja poliisi. Hän kuitenkin menehtyi saamiinsa vammoihin. Poliisi uskoo myös löytäneensä aiemmin puukon, jolla tyttö surmattiin. Surmapaikan läheisyydestä löytynyt puukko on lähetetty laboratoriokokeisiin, joista odotetaan tuloksia alkuviikon aikana. Läheisille kriisiapua

Tytön perheelle ja lähiomaisille on annettu kriisiapua.

Kaupunki ja Keravan seurakunta järjestävät alkuviikosta myös tytön ystäville tilaisuuden, jossa surua ja tapahtunutta voidaan käsitellä yhdessä.

- Tapahtuma on äärimmäisen traaginen. Kaupunki haluaa esittää osanottonsa tytön omaisten ja ystävien suruun, kaupunginjohtaja Rolf Paqvalin sanoo.

Lähteet: YLE Uutiset

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus