Tutkimus patistaa vähentämään antibiootteja

Useimpiin keuhkoputkentulehduksiin, flunssiin tai kurkkukipuihin ei pitäisi lainkaan määrätä antibiootteja, sanoo Britannian julkisen terveydenhuollon toimintaa seuraava viranomaiselin NICE.

Ulkomaat

Antibiooteista on harvoin hyötyä hengitystietulehduksiin, koska valtaosa niistä johtuu viruksista. Siksi lääkäreiden tulisi kannustaa potilaitaan odottamaan taudin parantumista, sanotaan NICE:n tuoreissa suosituksissa.

Tällä hetkellä Englannin ja Walesin julkisen terveydenhuollon antibioottiresepteistä 60 prosenttia kirjoitetaan hengitystietulehduksiin. Tilanne on samankaltainen myös muissa länsimaissa.

Tapa määrätä antibiootteja heti diagnoosin jälkeen on kuitenkin vanhentunut, koska jälkitaudit ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi, NICE sanoo. Sen mukaan antibiooteille pitäisi olla erityinen peruste, esimerkiksi korkea ikä yhdistyneenä tiettyihin perussairauksiin.

Antibioottien liikakäyttö aiheuttaa huolta kaikkialla maailmassa, sillä samalla annetaan pontta lääkkeille vastustuskykyisten bakteerien kehittymiselle. Esimerkiksi sairaaloissa ja hoitolaitoksissa yleistynyt MRSA-bakteeri kykenee aiheuttamaan monenlaisia oireita paiseista vakaviin verenmyrkytyksiin.

Lähteet: Reuters