Naiset katuvat tatuointejaan miehiä useammin

Arviolta noin viidennes tatuoinnin ottaneista on tyytymätön tatuointiinsa, mutta vain kuusi prosenttia päättää lopulta poistattaa ihokuvionsa. Naiset katuvat ja haluavat poistattaa tatuointejaan herkemmin kuin miehet.

Ulkomaat

Asia käy ilmi tuoreesta yhdysvaltalaistutkimuksesta, jossa kartoitettiin yhteensä 200 naiselta ja mieheltä motivaatiota tatuoinnin poistoon. Archives of Dermatology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan tatuoinneista halutaan päästä eroon yleensä, koska niiden koetaan kuuluvan menneeseen elämään ja nuoruuden identiteettiin. Useimmat miehet ja naiset ovat teetättäneet tatuointinsa parikymppisinä.

Mielenkiintoista oli, että naiset kertoivat miehiä selvästi useammin tatuoinnin poistamisen syyksi häpeän tunteen, kielteiset huomautukset ja vaikeuden peittää tatuointi vaatteilla.

Tutkijoiden mukaan kyseinen ero johtuu luultavasti siitä, että naisten tatuointeja ei vielä tänäkään päivänä hyväksytä samalla tavoin kuin miesten tatuointeja. Tähän viittaa heidän mielestään myös se, että naiset ottavat yhä tatuointinsa suojattuihin paikkoihin.

Lähteet: Uutispalvelu Duodecim