Batman-elokuva takoo edelleen hurjaa tulosta USA:ssa

Batman-elokuva Yön ritari kerää edelleen huimia katsojamääriä Yhdysvalloissa. Leffa on tuottanut perjantain ensi-illan jälkeen jo enemmän kuin edellinen Batman-elokuva Batman Begins neljän kuukauden aikana vuonna 2005.

viihde

Yön ritari tuotti viiden ensimmäisen päivän aikana yli 200 miljoonan dollaria ja peittosi Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu -elokuvan vuonna 2006 tekemän aiemman ennätyksen. Merirosvoelokuvalta meni rajapyykin saavuttamiseen kahdeksan päivää. Batman-elokuva teki viime viikonloppuna kaikkien aikojen avausennätyksen takomalla kolmen päivän aikana lipputuloja 158,4 miljoonaa dollaria. Leffan uskotaan lopulta tuottavan Yhdysvalloissa yli 400 miljoonaa dollaria, minkä on edellisen kerran tehnyt Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu vuonna 2006.

Lähteet: Reuters