1. yle.fi
  2. Uutiset

Olli Lindholm sai Iskelmä-Finlandian

Tämänvuotisen Iskelmä-Finlandia-palkinnon on voittanut Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm. Lindholm oli myös yleisöäänestyksen suosikki. Palkinto annettiin Tapsan Tahdit -tapahtumassa Nokialla.

kulttuuri

Palkinnon saajan valitsi promoottori ja Tavastia-klubin toimitusjohtaja Juhani Merimaa.

Lindholmin lisäksi Iskelmä-Finlandian ehdokkaina olivat Idols-kilpailussa ja euroviisuissa menestynyt Hanna Pakarinen, Trio Niskalaukauksen Timo Rautiainen sekä laulajat Muska Babitzin ja Maarit Hurmerinta.

Vuodesta 2001 lähtien jaetun palkinnon ovat aiemmin saaneet muun muassa laulajat Paula Koivuniemi ja Kari Tapio. Palkinto on arvoltaan 10 000 euroa. YLE Uutiset

Lue seuraavaksi