Ihmisoikeusjärjestö: Palestiinalaisjoukot rikkovat ihmisoikeuksia

Palestiinalaisten turvallisuusjoukot rikkovat ihmisoikeuksia, todetaan ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin raportissa. Järjestön mukaan ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyvät sekä palestiinalaisten presidentille Mahmoud Abbasille uskolliset Fatah-joukot että kilpailevan Hamasin militantit.

Ulkomaat

Molemmat osapuolet ovat kuluneen vuoden aikana tehneet sattumanvaraisia pidätyksiä ja kiduttaneet ihmisiä, kerrotaan raportissa. Poliittisen perustein pidätettyjä vastustajan kannattajia on kidutettu muun muassa pahoinpitelemällä ja tekemällä valeteloituksia.

Human Rights Watch syyttää Fatahin ja Hamasin tukijoita siitä, ettei väärinkäytöksiin ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Fatah-joukot saavat tukea muun muassa Yhdysvalloilta ja Hamas Iranilta ja Syyrialta.

Presidentti Abbasin turvallisuusjoukoille annettava länsimaiden tuki tulisi HRW:n mukaan muuttaa jatkossa ehdolliseksi. Mikäli sattumanvaraiset pidätykset ja kiduttaminen eivät lopu, tuki pitäisi järjestön mukaan lakkauttaa. Sama koskee myös Hamasin tukijoita, toteaa HRW.

Pommi-isku jännitti välejä jälleen Israelin miehittämällä Länsirannalla vaikuttavan Fatahin ja vuosi sitten Gazan kaistan vallaneen Hamasin väliset jänniteet kasvoivat jälleen viime perjantaina, kun pommi-isku surmasi viisi Hamasin militanttia ja pienen tytön Gazan kaupungissa. Molemmat osapuolet ovat iskun jälkeen pidättäneet alueillaan satoja vastustajan kannattajia. Human Rights Watchin mukaan osapuolet ovat jättäneet rankaisematta suurinta osaa väärinkäytöksiin syyllistyneistä jäsenistään. Reuters