Hollywoodin paparazzit halutaan saada kuriin

Los Angelesissa halutaan saada kuriin tähtien yksityisyyttä yhä pahemmin häiritsevät paparazzit. Paikalliset viranomaiset keskustelivat torstaina ongelmasta kaupungissa asuvien julkkisten kanssa. Viime vuosina paparazzeista on tullut aggressiivisempia ja heidän menettelytapansa ovat johtaneet väkivaltaisiin yhteenottoihin.

viihde

Julkkisten asuttamassa Malibun kaupunginosassa asukkaat ovat valittaneet valokuvaajista, jotka vaarantavat turvallisuutta mm. jahtaamalla tähtiä hurjiksi yltyvissä autojen takaa-ajoissa. Aiemmin tällä viikolla näyttelijä Halle Berry syytti paparazzeja asuinalueelleen tunkeutumisesta yrittäessään saada kuvaa tämän vastasyntyneestä tyttärestään. Kesäkuussa joukko surffareita ajautui tappeluun kuvaajien kanssa, kun nämä yrittivät ottaa kuvaa laineilla taiteilevasta Matthew McConaugheystä.

Kaupunginvaltuutettu Dennis Zine on ehdottanut, että tähtien kuvia metsästäville paparazzeille annettaisiin selkeät ohjeet toimintatavoista. Hän ehdotti myös julkkiksille henkilökohtaista suojavyöhykettä valokuvaajilta, mutta poliisin mukaan sellaista olisi mahdotonta valvoa käytännössä. Yhtenä ideana on ollut myös perustaa tähdille hätänumero, johon voi soittaa paparazzien ahdistelusta. Monien mielestä tällainen palvelu olisi verovarojen haaskausta.

Torstaina järjestetyssä keskutelutilaisuudessa oltiin kuitenkin tyytyväisiä siihen, että paparazzi-hässäkkä on hieman laantunut viime aikoina. Tähän on syynä aiemmin jatkuvasti otsikoissa olleiden Britney Spearsin, Paris Hiltonin sekä Lindsay Lohanin elämäntilanteiden rauhottuminen.

Lähteet: Reuters, BBC