Saksalaismies sai uudet kädet amputoitujen tilalle

Saksalainen lääkäriryhmä on onnistunut siirtämään käsivartensa menettäneelle potilaalle uudet kädet. Kyseessä on ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun potilaan molemmat kädet on onnistuttu korvaamaan elinsiirrolla.

Ulkomaat

Saksalainen maanviljelijä oli menettänyt molemmat kätensä olkapään alapuolelta onnettomuuden seurauksena kuusi vuotta sitten.

Münchenin teknillisen yliopiston Rechts der Isar -klinikalla viikko sitten tehty elinsiirtoleikkaus kesti 15 tuntia. Lääkäreiden mukaan potilas on toipunut leikkauksesta hyvin. Tunnon palautuminen sormenpäihin saattaa kuitenkin kestää jopa kaksi vuotta, sillä siirrännäisen hermojen täytyy kasvaa kiinni kehon hermoihin.

Käsien luovuttaja oli kuollut muutamia tunteja ennen elinsiirtoa.

Lähteet: AFP, AP