1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Uppsalassa uskotaan levien tuottamaan energiaan

Viime viikon helteet saivat sinilevän jälleen lisääntymään ja muodostamaan laajoja lauttoja Itämerellä aina Pohjanlahtea myöten. Levästä on tullut jokakesäinen ongelma, ja Ruotsissakin se on otsikoissa lähes päivittäin. Ruotsalaiset levätutkijat kuitenkin näkevät levässä hyviäkin puolia.

luonto

Ruotsalaiset levätutkijat muistuttavat, että auringon ja levän yhdistelmällä pystytään tulevaisuudessa mahdollisesti tuottamaan energiaa.

Uppsalan yliopistossa selvitetään mahdollisuuksia tuottaa sinilevän voimakkaan kasvun avulla vetykaasua. Vetykaasusta voisi puolestaan tuottaa energiaa.

Dosentti Ann Magnuson Uppsalan yliopistosta toteaa, että tutkimuksissa ollaan melko pitkällä - geenimuunnellut levät tuottavat runsaasti vetykaasua.

Levien kykyä tuottaa vetykaasua on kuitenkin tehostettava nykyisestä, kertoi Ann Magnuson Ruotsin television haastattelussa. Tällä hetkellä leväenergia ei ole kilpailukykyistä.

Levien fotosynteesin avulla valmistama vetykaasu syntyy, kun levät reagoivat auringonpaisteeseen. Auringosta peräisin olevan energian ongelmana on yleensä se, että sitä on hankala varastoida. Vetykaasuksi päätynyttä, alun perin auringosta lähtöisin olevaa leväenergiaa sitä vastoin voidaan varastoida, sanoo Ann Magnuson.

Leväenergia voisi olla totta kymmenen vuoden päästä Suomalaiset alan tutkijat uskovat, että leväenergia on vuosikymmenien päässä. Magnuson Uppsalan yliopistosta puolestaan uskoo, että leväenergiaa voisi olla saatavilla jo kymmenenkin vuoden päästä. Tutkija uskoo, että jo lähivuosina koekäytössä on taloja, joiden energia on peräisin katolla kasvavista leväviljelmistä. Uppsalan yliopistossa levätutkimusta on tehty kymmenen vuotta. Ilmastonmuutos on tehnyt levätutkimuksesta yhä kiintoisampaa, ja Uppsalan yliopisto on vastikään saanut runsaat kymmenen miljoonaa euroa jatkotutkimuksia varten. YLE Uutiset

Lue seuraavaksi