1. yle.fi
  2. Uutiset

Kemira aikoo vähentää noin 300 työntekijää

Kemianyhtiö Kemira aloittaa yt-neuvottelut noin 300 työntekijän vähentämiseksi Suomessa.

talous

Kemiran viestintäjohtajan Timo Lepän mukaan tutkimus keskitetään Espooseen, josta tulee yhtiön Pohjois-Euroopan tutkimuskeskus. Lakkautusuhan alla ovat Oulun, Äetsän ja Vaasan yksiköt. Oulun tutkimuskeskuksessa työskentelee satakunta työntekijää.

Yhtiön tiedotteen mukaan henkilöstövähennyksiin pyritään erilaisilla tehtävä- ja toimipaikkasiirroilla sekä eläkejärjestelyillä. Suorien irtisanomisten mahdollisuutta ei myöskään ole suljettu pois.

Alkavat yt-neuvottelut koskevat tutkimustoimintojen lisäksi muun muassa tuotantotoimintoja. Neuvotteluita käydään Oulun, Vaasan, Äetsän, Espoon ja Helsingin toimipaikoissa. Kemiralla on Suomessa vajaat 3 000 työntekijää, mikä on noin kolmannes konsernin koko henkilöstöstä. Kemira pyrkii Suomessa yli 20 miljoonan euron vuotuisiin säästöihin ja maailmanlaajuisesti 50 miljoonan euron säästöihin. Säästöjä haetaan koko konsernissa muun muassa konsernirakennetta, organisaatiota ja toimintamalleja muuttamalla. Kemira kertoi myös kesäkuussa keskittyvänsä jatkossa vesikemikaaleihin sekä sellu- ja paperiteollisuuteen. Maaliyhtiö Tikkurila viedään pörssiin ensi vuoden alkupuoliskolla. Kemiran tulos heikkeni huhti-kesäkuussa selvästi vuodentakaisesta. Tulos ennen veroja painui noin 26 miljoonaan euroon, kun vuosi sitten tulosta kertyi 46 miljoonaa euroa. Tulosta pudottivat muun muassa kohonneet raaka-aine- ja energiakustannukset.

Vaikka suurin osa Kemiran liikevaihdosta kertyy metsäteollisuuden tarvitsemien kemikaalien valmistuksesta, yhtiö kiistää tehostamistoimien johtuvan metsäteollisuuden vaikeuksista. Selvempi yhteys Kemiran haasteilla on raaka-aineiden kallistumiseen. Erityisesti raskaan polttoöljyn hinnan nousu on syönyt kannattavuutta.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi