Pitkämäki: Nimeni päätyi Tiibet-vetoomukseen vahingossa

Suomalaiskeihäänheittäjä Tero Pitkämäki kertoo, että hänen ja Teemu Wirkkalan allekirjoitukset ovat päätyneet Tiibet-vetomukseen vahingossa.

Kotimaa

Pitkämäki ja Wirkkala allekirjoittivat kesäkuun 1. päivänä Kultaisen liigan osakilpailussa Berliinissä adressin, jossa vedotaan Tiibetin rauhanomaisen ratkaisun ja tiibetiläisten ihmisoikeuksien puolesta.

Pitkämäki kertoi YLE Uutisille ennen lähtöään Pekingiin, ettei hän allekirjoittaessaan tiennyt vetoomuksen luonnetta.

- Luulin, että se juliste johon nimiä pyydettiin, liittyi siihen urheilukisaan. Siinä oli muitakin urheilijoiden nimiä, ja ajattelin vain laittaa siihen nimeni jatkoksi. Ei tullut selvitettyä sen kummemmin asiaa, Pitkämäki sanoi.

Hänen mukaansa allekirjoituksia pyytäneet eivät informoineet urheilijoita, mihin tarkoitukseen nimiä kerättiin. Pitkämäki kertoo, etteivät hän ja Wirkkala ota millään tavalla kantaa Kiinan ihmisoikeuskysymyksiin.

Suomalaiskeihäänheittäjien nimet pois vetoomuksesta Suomalaiskeihäänheittäjien Tero Pitkämäen ja Teemu Wirkkalan nimet on poistettu internetissä julkaistusta kansainvälisestä Tiibet-vetoomuksesta. Kai Müller International Campain for Tibet -järjestöstä kertoi YLE Uutisille, että nimet poistettiin Müllerin puhuttua puhelimessa Pitkämäen managerin Tero Heiskan kanssa. Adressin julkaisussa mukana olleen ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Suomen-osaston mukaan adressi on todellinen, mutta se on ilmeisesti kerätty Berliinin Kultaisen liigan kilpailussa urheilijoiden ruokajonossa, jossa urheilijat allekirjoittivat nimensä suureen julisteeseen. Amnesty pitää harmillisena ja valitettavana, että urheilijoiden nimiä on kerätty heidän sitä tiedostamattaan. - Tämä ei ole ainakaan sellaista nimienkeruuta, joka tuottaa parasta mahdollista tulosta. Olemme siksi pahoitelleet urheilijoille tapahtunutta, Amnestyn viestintäpäällikkö Noora Jokinen sanoi. Järjestäjät kiistävät vilpilliset keinot Järjestön mukaan allekirjoitukset on kerätty ennen Kultaisen liigan ensimmäistä osakilpailua, joka järjestettiin Berliinissä 1. kesäkuuta. Adressiin sai järjestön mukaan osallistua kirjoittamalla nimensä seinätauluun. Järjestön yhteistyökumppanin Amnestyn Saksan-osaston tiedotuspäällikkö Dawid D. Bartelt puolestaan kertoi YLE Uutisille, että adressia kerättiin urheilijoiden oleskelutiloissa, ja vetoomuksen lyhyt teksti oli esillä. - Emme koskaan väärennä yhtään nimikirjoitusta emmekä yritä kalastella nimiä vilpillisin keinoin, Dawid D. Bartelt kertoi YLE Uutisille. Barteltin mukaan Kultaisen liigan aikana urheilijoille jaettiin myös muuta kampanjaan liittyvää materiaalia. Sports for Peace -järjestöstä korostettiin, ettei adressin tarkoituksena ole ollut tuottaa harmia urheilijoille. Pitkämäen manageri: Härskiä toimintaa

Pitkämäen manageri Tero Heiska kertoi YLE Uutisille, että Pitkämäeltä ei ole missään vaiheessa kysytty mitään adressissa kuvatun kaltaisia asioita.

- Tässä on kyse härskistä toiminnasta, Heiska sanoi.

Managerin mukaan Tero Pitkämäki on tehnyt selväksi, että hän lähtee Pekingiin vain urheilemista varten eikä anna poliittisia kannanottoja julkisuudessa.

Myös virolaisen kiekonheittäjän Gerd Kanterin manageri Raul Rebane sanoi YLE Uutisille, ettei Kanter ole kyseistä vetoomusta allekirjoittanut eikä ole tietoinen Sports for Peace -järjestöstä. Kanterin mukaan urheilijalista voisi olla peräisin Berliinin GP-kisojen osallistujaluettelosta.

Sports for Peace -sivustolla yli sata urheilijaa on vedonnut Kiinan presidenttiin Tiibetin ja muun muassa ihmisoikeuksien puolesta. Internetissä Pekingin olympialaisten aattona julkaistussa vetoomuksessa vaaditaan rauhanomaista ratkaisua Tiibetin tilanteeseen sekä ihmisoikeuksien parantamista.

Urheilijat kehottavat presidentti Hu Jintaoa suojelemaan sanan-, mielipiteen- ja uskonnonvapautta.

Adressissa ovat nimillään mukana muun muassa mitalitoivoihin lukeutuva kroatialainen korkeushyppääjä Blanka Vlasic ja 110 metrin aitojen maailmanennätyksen haltija kuubalainen Dayron Robles.

Lähteet: YLE Uutiset