Suuri kustantaja perui Muhammed-kirjan julkaisun

Arvostettu kansainvälinen kustannusliike Random House on perunut profeetta Muhammedia käsittelevän kirjan julkaisun. Profeetan lapsimorsiamesta kertovan The Jewel of Medina -kirjan julkaisu päätetiin perua turvallisuussyistä kustantamon saatua varoituksen julkaisemisen seurauksista.

kulttuuri

Random Housen mukaan varoituksessa todettiin, että kirja loukkaisi joitakin muslimeja ja saattaisi lisäksi johtaa pienen radikalisoituneen ryhmän väkivallantekoihin.

The Jewel of Medinan kirjoittaja Sherry Jones sanoo olevansa järkyttynyt kustantamon päätöksestä. 46-vuotias esikoiskirjailija kertoo pyrkineensä kirjoittamaan kirjassaan kunnioittavasti profeetta Muhammedista ja islamista. The Jewel of Medina, eli suomeksi Medinan jalokivi, kertoo profeetta Muhammedin kanssa kuusivuotiaana kihlautuneen A'ishan tarinan. Jonesin mukaan kirja on suuri rakkaustarina Muhammedin suosikkivaimosta, joka piti rakastamansa profeetan päätä rinnallaan tämän kuollessa. Random House perustelee päätöstään kirjan julkaisemisen aiheuttamalla uhalla, joka olisi vaarantanut paitsi kirjoittajan, myös kustantamon työntekijöiden ja kaikkien kirjan jakelun ja myymisen kanssa työskentelevien turvallisuuden. Random House on maailman suurin englanninkielistä kirjallisuutta julkaiseva kustantamo. Tanskalaislehti Jyllands-Postenissa julkaistut profeetta Muhammedia esittäneet pilakuvat aiheuttivat mellakoita eri puolilla maailmaa vuonna 2006. Mellakoissa sai surmansa ainakin 50 ihmistä. Reuters