1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Luomutuotanto kannattavampaa kuin koskaan

Luonnonmukainen elintarviketuotanto on nyt viljelijälle kannattavampaa kuin koskaan. ProAgrian mukaan luomutuotteiden korkeana säilynyt kysyntä maailmalla on nostanut luomuviljan hinnan jo runsaaseen 300 euroon tonnilta.

luonto

Luomutuotteiden kysyntä on Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa kaksinkertaistunut parissa vuodessa, mikä on nostanut hintaa. Viljalajikkeista suurin kysyntä on luomukauralla, -vehnällä ja -rypsillä.

Suomessakin tuotanto on verkkaisesti lähtenyt kasvamaan vuosituhannen alun luomutuotteiden suosion pysähtymisen jälkeen. Helsingin yliopiston alaisessa Ruralia-insituutissa työskentelevän tutkimusjohtaja Jouni Kujalan mukaan siirtymävaihe luomuun kestää yleensä pari vuotta.

Luomutuotannossa on ollut pari vuotta käytössä lihaluulannoitus, jonka avulla viljan satomääriä on saatu nostettua hyvin, kehityspäällikkö Kaisa Tolonen ProAgriasta kertoo.

Kotitalouksien luomuostot kasvoivat viime vuonna 10 prosenttia. Tutkimusyhtiö Nielsenin kuluttajapaneelin mukaan luomun kuluttajaostojen arvo oli hieman yli 62 miljoonaa, mikä on 0,9 prosenttia kaikista ruokaostoksista.

Kyseessä on Kujalan mukaan positiivinen kierre, joka ruokkii itse itseään. Suomalaiset kuluttajat ostavat luomua paremmin, kun sitä on helpommin saatavilla, Kujala sanoo.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi