Hyppää sisältöön

The Rasmus, Von Hertzen Brothers ja Mariko yhteiskiertueelle

The Rasmus, Von Hertzen Brothers ja Mariko lähtevät yhteiskiertueelle myöhemmin tänä vuonna. Dynasty Tour 2008 -niminen kiertue käynnistyy 3. lokakuuta Seinäjoelta ja se käsittää kaikkiaan kahdeksan suurinta paikkakuntaa eri puolilla Suomea.

Yhteiskiertue nähdään Seinäjoen lisäksi lokakuun aikana Oulussa, Tampereella, Joensuussa, Jyväskylässä, Hämeenlinnassa, Turussa ja Helsingissä. Kiertueen lipunmyynti alkaa maanantaina 18. elokuuta.

Von Hertzen Brothers julkaisi toukokuussa Suomen virallisen listan ykkössijalle kivunneen albumin Love Remains The Same. Mariko puolestaan julkaisi keväällä debyyttialbuminsa Fabulous Tonight, jolta lohkaistut singlet Unstoppable ja Time Has Come ovat olleet kotimaisten radioiden soitetuimpia kappaleita. The Rasmus valmistautuu julkaisemaan odotetun Black Roses -albumin 24. syyskuuta. Albumin on tuottanut legendaarinen Desmond Child.

- Dynasty-kiertue on ollut suunnitelmissa tehdä jo itse asiassa monta vuotta. Aiemmin tällainen rundi ei valitettavasti ole ollut toteuttamiskelpoinen aikatauluongelmien vuoksi. On todella harvinaista, että artistien albumien julkaisut, suunnitelmat ja kiertueet osuvat edes samalle vuodelle. Tämän vuoksi en voisi olla tyytyväisempi, että vihdoin ja viimein saimme yhteiskiertueen toteutettua, kommentoi The Rasmuksen Lauri Ylönen.

.
.