Lähes 80 prosenttia suomalaislapsista pelkää jotakin tv-ohjelmaa

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan lapsia pelottavat erityisesti tv-ohjelmien mielikuvitusolennot ja väkivalta. Lastenohjelmat pelottavat lapsia enemmän kuin aikuisten ohjelmat.

Tutkija Piia Korhosen väitöskirja Lasten TV-ohjelmiin liittyvät pelot, painajaisunet ja pelonhallinta tarkastetaan perjantaina Tampereella.

Tutkimustulokset osoittavat, että alle kouluikäistä lasta ei ole turvallista jättää katselemaan yksin edes lapsille suunnattuja ohjelmia.

- Tv:n katselun määrää tulee tietenkin rajoittaa, tuntia enempää vuorokaudessa ei pitäisi katsoa. Pitäisi myös olla päiviä, jolloin ei televisiota katsota ollenkaan, Korhonen neuvoo.

Lapsen ei tarvitse vielä tutustua aikuisten kovaan maailmaan Piia Korhosen mielestä televisio ei saisi olla liian tärkeä sisältö lapsen elämässä. Television katselua pitäisi rajoittaa myös laadullisesti. - Aikuisten pitää huolehtia siitä, että lapsi ei kohtaa liian pelottavia tai lapselle sopimattomia asioita televisiosta. Lapsen ei tarvitse esimerkiksi kohdata aikuisten maailmaa liian varhain, Korhonen pohtii. Tutkimus kohdistui 5-6 -vuotiaisiin lapsiin. YLE Uutiset