Nalle Puhin suomentajasta taiteilijaprofessori

Taiteen keskustoimikunta on nimittänyt kolme uutta taiteilijaprofessoria. Uudet taiteilijaprofessorit ovat suomentaja Kersti Juva, arkkitehti Olavi Koponen ja koreografi Kenneth Kvarnström.

kulttuuri

Suomentaja Kersti Juva on Suomen arvostetuimpia kääntäjiä, jolla on takanaan yli 35-vuotinen ura. Juva on kääntänyt etenkin brittiläistä kirjallisuutta. Arkkitehti Olavi Koponen taas on valtavirrasta poikkeava suomalainen suunnittelija. Etenkin yksityistaloja suunnitellut Koponen on kehittänyt ekologisen, kierrätysmateriaaleja suosivan omintakeisen arkkitehtuurikielen. Kenneth Kvarnström puolestaan kuuluu Suomen tunnetuimpiin koreografeihin maailmalla. Kvarnström on myös vaikuttanut merkittävästi suomalaisen nykytanssin kehitykseen. Professoriksi pääsee merkittävän uran turvin

Uusien taiteilijaprofessoreiden virkakausi on viisivuotinen ja alkaa syyskuun alussa. Suomessa on tätä nykyä yhteensä yksitoista taiteilijaprofessoria. Nyt vapautuvia virkoja hoitivat aiemmin kirjailija Risto Ahti, arkkitehti Mikko Heikkinen ja tanssitaiteilija Alpo Aaltokoski.

Taiteilijaprofessorin virkaan nimitettävältä edellytetään erityistä etevyyttä taiteenharjoittajana. Taiteen keskustoimikunta nimittää uudet professorit valtion taidetoimikuntien esittämistä henkilöistä.

Lain mukaan taitelijaprofessorin pitää tehdä luovaa taiteellista työtä. Hän voi myös esimerkiksi luennoida korkeakouluissa ja opastaa muita taiteilijoita.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset